Ensimmäiset soudut

Sunnuntaiaamu heinäkuun 14. päivänä 1968 oli pilvinen, tuulinen ja sateinen, kun 21 venettä asettui aaltoilevaan linjaan vähän Hakovirran lossin alapuolelle. Veneet oli tarkastettu ja todettu sääntöjen mukaiseksi. Kilpailijoita oli kaikkiaan 38, joista neljä souti yksin. Pääosin soutuväki oli Sulkavalta, mutta oli joitakin vieraspaikkakuntalaisiakin mukana.

Talousneuvos Eemil Anttila muistutti kisojen avauspuheessa veden olleen aina sulkavalaisille tärkeä kulkutie ja tärkeän virkistyksen antajan.  Anttila toivotteli soutajille kestävyyttä ja onnea matkaan. Olihan saaren ympärisoutu suuri yritys.

Maaliin tuli 36 soutajaa. Kaikki alittivat 12 tunnin rajan. Nopeimmin matkan taittoivat Antero Tiainen ja Esko Miettinen, joiden aika oli 7.32,05. Yksinsoudun voittaja oli 67-vuotias Einari Luukkonen, aika 8.29,40.

Veneentekijä Kauko Miettisen pitkään elänyt unelma Partalansaaren ympärisoudusta oli toteutunut.  Vuonna 1970 käytettiin jo nimeä Sulkavan suuret soutukisat. Osanottajamäärät kasvoivat tasaisesti. Vuonna 1973 ohjelmaan tuli retkisoutu.
Kesällä 1975 Sulkava-seuralle valmistui veneentekijä Kauko Miettisen veistämä kirkkovene, joka ristittiin Kulkemukseksi. Alkuun kirkkoveneillä kisattiin Alanteenselällä pikamatkalla. Aikaa kului vuoteen 1984 ennen kuin kirkkoveneillä otettiin ensimmäisen kerran osaa kilpailuun saaren ympäri.

Kirkkoveneiden myötä osanottajamäärä kasvoi räjähdysmäisesti. Kun vuonna 1990 saaren kiersi 3805 soutajaa, vuonna 1998 mukana oli jo peräti 9120 soutajaa. Vuonna 2001 ylitettiin eräs virstanpylväs, kun 10 069 soutajaa lähti kisaan mukaan.

Paljon on tapahtunut muutoksia vuosikymmenten aikana. Soudut ovat kasvaneet nelipäiväisiksi, veneet ovat kehittyneet nopeiksi ja virtaviivaisiksi, on tullut viiraa ja liukuvaa penkkiä. On syntynyt ikimuistoisia soutulegendoja, jotka tulevat jäämään ikuisesti Suursoutujen historiaan.

Soudun lumous on ennallaan. Se on se jokin, joka laittaa tuhannet ja taas tuhannet kuntoilijat ja kilpasoutajat liikkeelle. Kokemaan jotakin suurta ja voittamaan.  Ainakin itsensä. Jokainen Partalansaaren ympärisoutaja kun on voittaja!

Teksti Sulkava-lehdestä, Pirjo Valkasmaa

Soututoimiston aukioloajat muuttuvat

Soututoimisto palvelee vielä tämän viikon soutustadionilla. Suljemme ovet tältä kesältä perjantaina 4.8. Vastaamme kuitenkin puheluihin ja sähköposteihin normaalisti.

Kirkkoveneitä voi varata jo nyt ensi kesän soutuihin ja ilmoittautuminen avataan syksyn aikana.

Talkoolaisten arvontapalkintojen voittajat

Tämän vuoden talkoolaisten arvontapalkintojen voittajat ovat tässä:
Laura Janhunen, grilli
Jouni Hintsanen, rinkka
Marjo Lallukka-Repo, löylykauha
Sanna Kukkonen, kello
Auli Hämäläinen, kello
Toni Hämäläinen, reppu
Mika Immonen, EA-laukku
Rebekka Räisänen, Sulkavan Suursoutujen 50 v. pikeepaita
Jarmo Munck, pyyhe
Kimmo Koivunoro, kahvimitta
Virve Litmanen, kahvimitta
 
Palkinnot voi tulla noutamaan soututoimistosta. Soututoimisto on auki arkisin kello 9.00-15.00.

Soutuneuvosliivinen voittajat

Juhlasoutujen kunniaksi arvoimme tänä vuonna soutuneuvoksen tittelin saaneiden kesken soutuneuvosliivin. Toimitamme liivit postitse onnellisille voittajille.

Johanna Hasanen
Petri Korhonen
Antti Rämä
Tero Tiitu
Ano Koskela
Ari Kammonen
Tomi Nummela
Anneli Tiainen
Antero Lindqvist
Puhakainen Niina

Onnea voittajille!

Tyttären käden hintana Sulukavan soudut

Käänniinniemessä jälleen, vuosi on 2015. Soudimme mummoni kanssa mökiltä Luukkaanniemestä sinne katsomaan, kun avomieheni olisi soutamassa ensimmäistä kertaa Partalansaaren ympäri. Käänniinniemessä olen noin kaksikymmentäviisi vuotta sitten useampana kesänä monet soudut, kun mummoni, ukkini, isäni ja isosetäni ovat kaikki soutaneet kilpaa Sulukavalla. Silloin mukana olivat eväät ja pienen tytön kannustushuudot jokaiselle ohikulkevalle venekunnalle. Tänään mukaan oli pakattu vain jännitys ja tietynlainen ylpeys siitä miten mies soutaa tiensä sukuumme. Punaisessa paidassaan hän ohitti meidät, tässä vaiheessa vielä hymy tiukasti kasvoille liimattuna, ja heitti lentosuukon rannalla värjöttelevälle avovaimolleen. Kunpa vain olisinkaan silloin tuulisella kalliolla tiennyt, miten se sukuun soutaminen pitikään paikkansa…

Sulukavalla jo tuolloin 29 kertaa soutanut isäni oli joskus suhteemme alkuvuosina todennut (kai puolivitsillä), että kihloihin ei ole menemistä, ellei Partalansaarta ole yksiköllä kierretty Sulukavan souduissa. Se on se miehen mitta. Tästä onkeensa ottaneena mieheni malttoi mielensä 9 vuotta ennen kuin rupesi harjoittelemaan soutuja varten. Kovasti siitä vitsailtiin, ai että nyt sitä päästään rengastamaan minunkin vasenta nimetöntäni, mutta loppuun saakka mieheni pokka piti, ja kosinta pysyi salassa. Perinteisenä miehenä tämä oli kuitenkin ilmoittanut aikeistaan tuona vuonna töissä toisella puolella maailmaa olleelle tulevalle appiukolleen, ja saanut onnen toivotukset kumpaankin koitokseen.

”Haittaako jos en polvistu? En taida pystyä siihen.” mies kysyy noustessaan veneestä vedettyäni sen tukevasti rantaan. Sydän jättää iskun lyömättä. Mies kaivaa soutukamppeistaan pienen mustan samettirasian ja avaa sen astuessaan puisen veneen laidan yli. Rasiassa kimmeltää kaksi samanlaista kultasormusta. Toinen isompi ja toinen hieman pienempi.

”Tulisitko vaimokseni?”

Ei vain mies, vaan myös sormukset, olivat onnistuneesti kiertäneet Partalansaaren. Käteni hinta oli maksettu, ja sydämeni voitettu puolelleen takuuvarmasti.

En muista sainko sanottua sanaakaan, nyökkäämään kykenin ainakin. Ja siinä, miesten saunan edustalla, mieheni pujotti nimettömääni sormuksen, jonka paikka on siinä yhä.

Vuotta myöhemmin kävin avustamassa sulhaseni rantaan omissa polttareissani, ja nyt tuolla Partalansaaren kiertäneellä sormuksella on vieressään toveri, vihkisormus.

Sulukavan soudut eivät siis ole meidän perheessä pelkästään perinteinen urheilutapahtuma, vaan äärimmäisen tärkeä osa elämän suuria käännekohtia.

– Laura Reinikainen (os. Kosonen)

Soututoimisto soutuviikolla

Suursoudut vaikuttavat hiukan soututoimiston aukioloaikoihin. Tavoitat meidän kisakansliasta tai puhelimitse. Emme päivystä sähköpostin ääressä koko aikaa, joten kiireelliset asiat kannattaa hoitaa puhelimitse.

Puhelinnumero: 015-676 100

Määrätietoisesti mutta nöyryydellä

Ensimmäisen kerran kiersin pienveneellä sekaparina Sulkavan 58km matkan viime vuonna. Se oli heittäytymistä haasteeseen jonka suuruudesta minulla ei ollut kokemusta. Heittäytymistä helpotti kokenut soutuparini johon saatoin luottaa neuvojen suhteen, eikä minun tarvinnut huolehtia myöskään veneen hankkimisesta. Päätöstä lähteä helpotti myös uusi soutumittausteknologiaa kehittävä uusi startup yritykseni, pitäähän kaikenlaisista soutuveneistä ja kisoista hankkia ymmärrystä. Valmistautumista haettiin talven aikana armottomalta  ergolta sekä myös puuveneellä vesillä Italiasta asti jonne ajettiin yhteensä 5200km vene auton katolla.

Aikaisemminkin olin toki soutanut, vaan ei puuvenettä. Puuvene eroaa minusta olympiaveneestä siinä että ensivaikutelma sen soutamisesta on lempeämpi. Materiaalina puu on luonnollista ja pehmeää ja puinen airo tuntuukin eri tavalla herkältä kädessä verrattuna olympiaveneen hiilikuituiseen vaihtoehtoon. Samoin pienpuuveneen airon lapa on pienempi kuin olympiaveneen. Tämä tekee soutamisesta lempeämpää. Mutta ne matkat! Puuvene soudussa soudetaan tavanomaisesti pitkiä matkoja. Kuten Sulkavan 58km. Alussa lempeältä tuntunut soutu muuttuukin ajan kanssa varsin rajuksi ja kivuliaaksi puurtamiseksi. Kehon erilaisten kiputilojen lisäksi voi tulla muita yllättäviä haasteita. Niistä lisää myöhemmin.

Valmistautuminen ensimmäiseen Sulkavaani pienveneessä sisälsi yhden pitkän 36km mittaisen treenin kymmenen päivää ennen varsinaista koitosta. Treenistä jäi hyvä maku ja ymmärrys että 58km mittaisen reitin suorittaminen on mahdollista.

Soututeknologiaa kehittävä yritykseni Quiske (www.quiske.fi) oli ottanut myös talven aikana isoja harppauksia eteenpäin ja ennen Sulkavan kisaa mittasimmekin yritykseni omalla anturilla airojen liikeradat. Anturi paljasti isoja eroja minun ja soutuparini tekniikassa, erityisesti vasemman käden airon käsittelyssä. Minun vasemman airon lapa nousi liian korkealle eikä palautunut tasaisesti lähellä veden pintaa niin kuin oikean airon lapa. Sen lisäksi molemmat airot liikkuivat minulla pystysuunnassa useita asteita enemmän kuin soutuparillani. Olen kevyt soutaja enkä kovin vahva ja jos haluan pärjätä soutukisoissa on löydettävä keinoja muualta kuin lihasmassasta. Tietenkin kestävyys ja vahvuus ovat soudussa tärkeitä, mutta tehokkaalla tekniikalla pystyy haastamaan itseään isommat ja vahvemmat.

No voiko liikerataa muuttaa?

Virheellinen tekniikka oli tiedossa ja lähdin parantamaan sitä, koska se on asia johon pystyn vaikuttamaan. Oikean tekniikan löytäminen vaatii tuhansia toistoja, ja välitöntä palautetta siitä että toistot tehdään oikein. Sinnikkäällä harjoittelulla tekniikka virheistä pääsee eroon.

Vertasimme soutuparini kanssa lentoratoja uudestaan tällä viikolla, ja erot ovat pienentyneet huomattavasti ja toivon että sen vaikutus näkyy myös Sulkavalla. Tekniikkaa voi siis oppia ja airon liikerataa pystyy korjaamaan kun saa palautetta ja tekee tarpeeksi toistoja. Tosin kuten aiemmin sanottu, 58km reitin aikana voi tapahtua kaikenlaista ja tälläisellä reitillä soututekniikka ei ole kaikki kaikessa.

Sain hyviä neuvoja soutupariltani ja myöskin hiilihydraattien tankkauksen tein ohjeiden mukaan siten että kisapäivänä olo oli pullea. Aamiaispöydässä join vielä kunnolla kahvia ja nautin odottavasta tunnelmasta muiden soutajien kesken. Letkut oli viritetty kuntoon jo edellisenä iltana ja enää piti hakea numerot ja rauhassa odotella soutuun lähtöä.

Soudimme Myrskylintu veneemme Hakovirran sillan alle ja asetuimme yhden miesparin taakse. Tunnelma oli odottava ja lähtölaukaus yllättävä mutta lähtö tapahtui löysästi. Olimme sumpussa rauhallisesti soutavien veneiden takana emmekä saaneet räjähtävää lähtöä tehtyä. Ensimmäiset kilometrit olivat leppoisia ja ajattelin että voimme pistää isomman vaihteen myöhemmin, matkaahan oli riittävästi.

Mutta kun olimme soutaneet vasta 10 kilometriä ilmeni uusi haaste. Aamulla juotu kahvi aiheutti hädän jolle ei soutuveneessä ollut mitään tehtävissä. Sykkeeni tippuivat 160stä noin 125een jossa ne pysyivät koko loppukisan ajan. Maaliin pääsimme kuitenkin runsaan neljän tunnin epämukavan soudun jälkeen.

Mitä opin? Sulkavaa pitää lähestyä nöyrästi mutta määrätietoisesti. Kannattaa hakea hyvä lähtöpaikka josta pääsee tekemään särmää soutua heti alusta ettei kisa lähde käyntiin sunnuntai soutuna.

Liian montaa kuppia kahvia ei kannata juoda juuri ennen kisaa.

Vuoden aikana olemme myös oppineet tavoite arvot airojen lentoradoille, pienveneellä  vertikaalisuunnassa airojen liike pitää pysyä 10 asteen sisällä. Myöskin palautuksen alkamisesta viiden asteen sisällä vertikaalisuunnan siirtymä pitäisi olla alle viisi astetta. Tiedämme myös että penkin liike pitäisi olla yli 1m/s koko kisan ajan ja paine lavassa heti potkun alusta reipas. Silloin soutu on särmää, ja se myös tuntuu hyvältä. Lauantaina taas!

Kristina Björknäs