Tässä meidän tarinamme

Ilta-auringon viimeisten säteiden hyväillessä vielä hetken aikaa kasvojamme saatoimme kuulla, kuinka keskikesän lauantainen ilta oli vaipumassa yön syleilyyn. Vuosi oli 1981, paikka Hakovirran lossi, josta on yhteys Partalansaareen Sulkavan kunnassa.

Me siinä muutaman muun soutajan kanssa olimme tutustumassa aamulla alkavan soudun lähtöpaikkaan. Saimme myös asiantuntevaa ohjausta jo edellisvuonna ensimmäisen soutunsa soutaneelta soutuveljeltä. Olimmehan itse ensimmäistä kertaa ryhtymässä johonkin, josta emme tienneet mitään. Paavo totesi meille: ”Pojat! Se on sitten semmoinen juttu, että kun te olette koko päivän soutaneet, niin siellä rannalla on lappu, jossa lukee 35 kilometriä maaliin. Muistakaa, jumalauta, se ei lopu ikinä!”

Sinä, Hannu, lähdit aina rohkeasti näihin soutuihin mukaan. Et epäröinyt, et perunut, vaan mentiin. Henkinen kanttisi ja jaksamisesi tuli esiin silloin, kun voimamme ehtyivät. Uskoa et menettänyt koskaan – kyllä se maali sieltä vielä tulee. Se maali tuli vuosikymmenten aikana monta kertaa. Kiitos Sinulle niistä!

Hannu. Rohkeus, jaksaminen ja usko ovat suurinta lahjakkuutta, mitä ihmisellä voi olla.

Sinulla on.

Soutukaverisi Rauli