Ensimmäinen soutumme 1972

Naapurin Maken kanssa soudettiin ensimmäisen kerran saari ympäri vuonna 1972. Minä olin juuri täyttänyt 14 vuotta ja Make oli vielä 12 vuotias nassikka. Soutamaan olimme päässeet pienestä pitäen kalaretkillä, mutta varsinaista kilpasoutukokemusta ei ollut. Se oltiin nähty kun Hintsasen Veko treenasi soutukilpailuun Pieksuunjärvellä. Sillä oli kiviä keulassa ja veteli ympäri Pieksuuta hurjaa vauhtia. Meidän treeni jäi varsin lyhkäiseksi. Hasulanjoella soudettiin Meklinin kopilta Kunnalliskodin matonpesurantaan, miltei Kuhajärvelle. Uitiin ja tuumittiin, että kyllä ”myö tää osataan”. Harjoittelua oli vielä soutaminen soutupäivää edeltävänä päivänä Myllylammen ja Tiittalankosken kautta kirkolle, jossa vene laitettiin höyrylaivan hinaukseen pitkän venejatan jatkoksi ja Puhakaisen Vilski (muistaakseni) hinasi veneet Hakovirralle.

Veneen valintakin oli jo silloin tarkkaa puuhaa. Meillä oli Parkkosen Martin tekemä mänty-lautainen vene ja Meklinissä oli Kauko Miettisen tekemä haapavene. Kalastusveneitä molemmat. Haapavene oli vähän uudempi ja lyhyempi, mutta mäntylautainen vene kulki paremmin ja siihen sitten päädyttiin. Myöhemmin Parkkosen Martin tekemää venettä kopioitiin ja kehiteltiin kilpasoutuun sopivaksi, samoin varmaan Miettisenkin veneitä tehtiin kilpasoutuun sen jälkeen vuosikymmeniä.

Soutuaamu oli tietenkin jännittävä. Eväitä tehtiin äitini kanssa aamuvarhaisella.  Ruisleipää, mustaherukkamehua, ja viilipurkillinen kuivattuja suolamuikkuja ainakin oli. Parhaiten muistan kuitenkin, kun menomatkalla Hakovirralle, isä osti pari pulloa sitruuna soodaa Saresman huoltoasemalta. Ne olivat aarteita sitten soudussa alanteelle tultaessa.

Make: Muistan äidin laittaneen edellisen päivän karjalanpaistilihoja ruisleipäviipaleiden väliin, muutama pullo mustaviinimarjamehua ja tais olla mustikkasoppaakin. Näillä mentiin kun ei paremmistakaan tankkaus/urheilujuomista ollut tietoa.

Soutusunnuntai oli heinäkuun toinen sunnuntai ja soutajia oli tilaston mukaan 175. Kerrotaan, että tämän tapahtuman ajankohta valittiin Vihavaisen Väinön ehdotuksesta. Hän oli luvannut, että heinäkuun toinen sunnuntai ei sada vettä! Pitkään tämä ennustus pitikin paikkaansa, kelit olivat kohdillaan monena vuonna.

Make: Perinteisesti heinäkuun toinen viikonloppu, mutta jostain syystä vuonna 1972 se olikin kolmas viikonloppu kun kunniakirjassa on päiväys 16.7.1972. Edellisen viikon lauantaina 8.7 oli kuuluisa myrsky, jonka kaatoi puita Puumalassa ja Sulkavalla ja olisi kaatanut veneitäkin. Sattumoisin tänä vuonna on sama kalenteri.

Soudusta on jäänyt mieleen vain muutamia episodeja. Mukavalta tuntui, kun rinnalla oli aina joku venekunta kiskomassa, kun me pudottiin meitä kovempien soutajien vauhdista niin takaa tuli seuraava vene ja sitä vastaan sitten rimpuiltiin. Soutu oli hyvää, mutta melominen taisi olla peränpitämistä. Peräpenkille mentiin huilaamaan ja syömään eväitä. Tähän liittyykin meidän ensimmäinen keskinäinen kiista soudun aikana. Minä oli saanut isältä kellon lainaksi ja se oli mulla miehekkäästi ranteessa. Soudettiin puolentunnin vuoroja aluksi ja sitten 20 minuutin vuoroja. Make alkoi epäilemään, että hän joutuu soutamaan monta minuuttia pitempiä vuoroja, kun minä katon kelloa. Lopulta sovittiin, että kello jää peräpenkille ja siellä oleva katsoo vuoron pituudet.

Toinen muistikuva, viime hetken oivallus lähtöpaikalla oli lampaantaljan (viiran edeltäjä) laittaminen soutajan penkille. Ajateltiin sen olevan hyvä siinä ja pienillä nupinauloilla naulattiin laidoilta kiinni. Myös etureunasta! No eihän se kestänyt siinä kuin muutaman vuoron, kun irtosi veneen pohjalle. Nupinaulat eivät irronneet!  Ne repivät takareisiä, kunnes perämella naputeltiin naulat sisään tuhtoon. Kolmas muistikuva minulla on Reittiön salmesta (suurin piirtein). Alaston isorintainen nainen kahlasi meidän venettä kohti kaljapullo kourassa ja huuteli: ”voi kun on pienet pojatkii lähteny soutamaan, täti tuo teille juomista”. Koetin peräpenkiltä huutamalla saada Maken tekemään soutuliikkeitä rivakammin, olin vaara-alueella. Selvittiin siitäkin.

Make: Minullekin jäi mieleen em tapaus ja sitä on sitten aikojen saatossa muisteltu. Kun viimein päästiin Uitonvirran sillan alle, kuulutus kertoi meidän nimet ja iät, jolloin sillalla olleet kannustajat taputtivat ja se jos mikä tuntui mukavalta.

Maali oli silloin Alinanniemessä. Aikaa meillä meni 9h 39 minuuttia ja 11 sekuntia. Kämmenet ja takapuoli olivat pahasti rakoilla molemmilla ja vähän väsytti, sen muistan.

Make: Arvontapalkintona sain vellikellon joka edelleen on muistona souduista.

Nyt aiomme osallistua juhlasoutuun tavoitteena vähintäänkin sama aika kuin 45 vuotta sitten. Vene on Pauli Parkkisen tekemä Historiallinen vene. Sen verran annoimme periksi, että liukupenkin viritimme siihen. Saapahan nähdä päässäänkö ympäri.

 – Arto Loikkanen ja Markku Meklin –