Huonommallakin veneellä tuommosen saaren kiertää

Myös Suomen Keskustan kirkkovenejoukkueella oli tavoitteena mahdollisimman kova aika niinä parinkymmenenä kesänä, jolloin puolueen kova ydin Sulkavalla sousi.
Olin tullut kesällä 2000 joukkueeseen työtoverini tuuraajana. Tuurausta kesti kymmenen vuotta kunnes siirryin takaisin oman savonlinnalaisseurani veneeseen, Norppasoutajiin.
Kesällä 2000 Keskustan Vene saavutti yhden tavoitteensa, viiden tunnin raja alittui muutamalla minuutilla.
Siinä hilkulla oltiin monesti muulloinkin. Mutta soutukelit eivät olleet veljeksiä, milloin tuuli ja myrskysi, milloin paahdetta oli liikaa. Vene oli painava lotja eikä äyskäriä tarvinnut lepuuttaa.

Sulkavan soudut olivat loputtomalta näyttävällä kasvu-uralla. Maaginen 10 000 soutajan raja oli rikottu ja perjantain yösoudun 200 veneen lähtöä mainostettiin lajin suurimmaksi maailmassa. Siihen perjantai-illan huumaan kesällä 2003 Keskustan porukkakin lauantain päiväsoudun vaihtoi.

Olin varannut Nojanmaan Nopsalta joukkueellemme hyvän veneen. Venemestari Kauko Miettisen valmistama kuusivaneri- kaunotar oli ristitty Savonlinnassa Unelmaksi. Unelma oli täyttänyt savonlinnalaissoutajien unelmia useilla sm-mitaleilla ja reittiennätyksellä Sulkavalla.
Venettä oli kevennetty ajan muotivirtausten mukaan, perinteitäkin sääntöjen puitteissa kunnioittaen.
Oli asennettu jalkatuet. Kiinteät penkkilevyt oli pehmustettu liukkaalla viirakankaalla ja samasta materiaalista ommeltiin paikat soutupöksyjen takamuksiin.

Keskustan porukan majapaikkana oli vuodesta toiseen paikallinen omakotitalo rannan yläpuolella rinteessä. Sulkavalaiseen tapaan talonväki majoittui soutuviikonlopuksi mökilleen. Talon keittiössä sekoiteltiin porukalla dexalit ja leipäpalat, rusinat ja kurkut pakattiin muovirasioihin.
Sitten vain sponsorin, yleensä Suomenmaa-lehden, paita päälle, Apilalippu mukaan ja metsäpolun läpi veneelle.

Soutustadionin vilinässä aisti, miten pieni pitäjä eli unelmaansa. Ei ollut herroja eikä narreja, oli vain itsensä voittajia. Huutelut, airojen kolinat, numerolappujen naputtelut ja aaltojen loiskeet kertoivat tarinaa kesistä, kun kului kultainen elämä.
Suhauteltiin silikoonia viiroille, näpsittin kuvia ja viljeltiin kohottavaa itseironiaa, että Sulkava panee taas hulluja numerojärjestykseen.
Sitten yllättäen kajahti Unelman peräpenkiltä huuto: Missä on peräsin!!?
Eikö ole siellä?
Ei ole.

Ryntäsimme laumana pusikoihin, kolusimme muiden veneille. Ei missään. Jotain sovitimmekin, mutta mikään ei käynyt yhteen.
Lähes kaikki venekunnat ottivat jo kaikessa rauhassa lähtövetoja Alanteen aalloilla ja siellä piti meidänkin olla ensi kertaa yhdessä harjoittelemassa.
Sitten kajahti Soutustadionin kaiuttimista: Viisi minuuttia lähtöön!
Ukkospilvi jyrisi auringon eteen. Aloimme hyväksyä että peräsin oli jäänyt kuljetuksesta Savonlinnaan ja soutumme meidän osalta jäi tähän.
Lähettäjän tussari paukahti ja yli 3000 soutajaa alkoi kauhoa kohti 60 kilometrin päässä olevaa Hakovirran maalia.

Rannalle oli jäänyt muutama retkisoutuvene, joista ei ollut enää tosikoitoksiiin.
Yhden jämäkän perinneveneen vierellä seisoi mies Puumalan Viristä ja sanoi, ottakaa tämä, kyllä sillä yön aikana tuommosen saaren kiertää.
Tervapaatti työnnettiiin vesille ja hyppäsimme kyytiin. Pitkät airot olivat verrattomat vipuvarret. Jalkatukien säätöjen kanssa ei tarvinnut äheltää, kun niitä ei ollut. Tilaa oli kuin lossin kannella. Penkkilevylle, joka oli toki pehmustettu, isompikin ahteri mahtui.
Lotohka oli myös yllättävän hyväkulkuinen, 28 vedon minuuttirytmillä sen sai ominaisuuksiensa mukaiseen kiitoon. Asiantuntijat puhuvat runkonopeudesta.

Lotohka puski vastatuulta uljaasti. Apilalippu liehuen tavoitettiin pian viimeisten karkulaisten peräaallot, kammettiin peesiin, saatiin ärrä-pitoiset vastalauseet ja riennettiin ohi.
Näin napsimme venekunnan toisensa perästä. Henkilökohtaisesti makeimman päänahan otimme noin kymmenen kilometrin jälkeen, kun ohitimme ällistyneiden norppasoutajien virtaviivaisen vaneriveneen, Esterisen. Passasi savonlinnalaisille seurakavereille kuittailla.

Olimme maalissa Hakovirralla kymmenen minuuttia ennen Norppasoutajia. Aika 5.14, kertoi että ei se ole aina veneestä kiinni, eikä lajiharjoittelukaan kaikkea ratkaise.
Helsingin herrat ja rouvat, jotka soutivat vain kerran kesässä, Sulkavalla, olivat muuten kovassa kunnossa.

– Aini Rössi –