Määrätietoisesti mutta nöyryydellä

Ensimmäisen kerran kiersin pienveneellä sekaparina Sulkavan 58km matkan viime vuonna. Se oli heittäytymistä haasteeseen jonka suuruudesta minulla ei ollut kokemusta. Heittäytymistä helpotti kokenut soutuparini johon saatoin luottaa neuvojen suhteen, eikä minun tarvinnut huolehtia myöskään veneen hankkimisesta. Päätöstä lähteä helpotti myös uusi soutumittausteknologiaa kehittävä uusi startup yritykseni, pitäähän kaikenlaisista soutuveneistä ja kisoista hankkia ymmärrystä. Valmistautumista haettiin talven aikana armottomalta  ergolta sekä myös puuveneellä vesillä Italiasta asti jonne ajettiin yhteensä 5200km vene auton katolla.

Aikaisemminkin olin toki soutanut, vaan ei puuvenettä. Puuvene eroaa minusta olympiaveneestä siinä että ensivaikutelma sen soutamisesta on lempeämpi. Materiaalina puu on luonnollista ja pehmeää ja puinen airo tuntuukin eri tavalla herkältä kädessä verrattuna olympiaveneen hiilikuituiseen vaihtoehtoon. Samoin pienpuuveneen airon lapa on pienempi kuin olympiaveneen. Tämä tekee soutamisesta lempeämpää. Mutta ne matkat! Puuvene soudussa soudetaan tavanomaisesti pitkiä matkoja. Kuten Sulkavan 58km. Alussa lempeältä tuntunut soutu muuttuukin ajan kanssa varsin rajuksi ja kivuliaaksi puurtamiseksi. Kehon erilaisten kiputilojen lisäksi voi tulla muita yllättäviä haasteita. Niistä lisää myöhemmin.

Valmistautuminen ensimmäiseen Sulkavaani pienveneessä sisälsi yhden pitkän 36km mittaisen treenin kymmenen päivää ennen varsinaista koitosta. Treenistä jäi hyvä maku ja ymmärrys että 58km mittaisen reitin suorittaminen on mahdollista.

Soututeknologiaa kehittävä yritykseni Quiske (www.quiske.fi) oli ottanut myös talven aikana isoja harppauksia eteenpäin ja ennen Sulkavan kisaa mittasimmekin yritykseni omalla anturilla airojen liikeradat. Anturi paljasti isoja eroja minun ja soutuparini tekniikassa, erityisesti vasemman käden airon käsittelyssä. Minun vasemman airon lapa nousi liian korkealle eikä palautunut tasaisesti lähellä veden pintaa niin kuin oikean airon lapa. Sen lisäksi molemmat airot liikkuivat minulla pystysuunnassa useita asteita enemmän kuin soutuparillani. Olen kevyt soutaja enkä kovin vahva ja jos haluan pärjätä soutukisoissa on löydettävä keinoja muualta kuin lihasmassasta. Tietenkin kestävyys ja vahvuus ovat soudussa tärkeitä, mutta tehokkaalla tekniikalla pystyy haastamaan itseään isommat ja vahvemmat.

No voiko liikerataa muuttaa?

Virheellinen tekniikka oli tiedossa ja lähdin parantamaan sitä, koska se on asia johon pystyn vaikuttamaan. Oikean tekniikan löytäminen vaatii tuhansia toistoja, ja välitöntä palautetta siitä että toistot tehdään oikein. Sinnikkäällä harjoittelulla tekniikka virheistä pääsee eroon.

Vertasimme soutuparini kanssa lentoratoja uudestaan tällä viikolla, ja erot ovat pienentyneet huomattavasti ja toivon että sen vaikutus näkyy myös Sulkavalla. Tekniikkaa voi siis oppia ja airon liikerataa pystyy korjaamaan kun saa palautetta ja tekee tarpeeksi toistoja. Tosin kuten aiemmin sanottu, 58km reitin aikana voi tapahtua kaikenlaista ja tälläisellä reitillä soututekniikka ei ole kaikki kaikessa.

Sain hyviä neuvoja soutupariltani ja myöskin hiilihydraattien tankkauksen tein ohjeiden mukaan siten että kisapäivänä olo oli pullea. Aamiaispöydässä join vielä kunnolla kahvia ja nautin odottavasta tunnelmasta muiden soutajien kesken. Letkut oli viritetty kuntoon jo edellisenä iltana ja enää piti hakea numerot ja rauhassa odotella soutuun lähtöä.

Soudimme Myrskylintu veneemme Hakovirran sillan alle ja asetuimme yhden miesparin taakse. Tunnelma oli odottava ja lähtölaukaus yllättävä mutta lähtö tapahtui löysästi. Olimme sumpussa rauhallisesti soutavien veneiden takana emmekä saaneet räjähtävää lähtöä tehtyä. Ensimmäiset kilometrit olivat leppoisia ja ajattelin että voimme pistää isomman vaihteen myöhemmin, matkaahan oli riittävästi.

Mutta kun olimme soutaneet vasta 10 kilometriä ilmeni uusi haaste. Aamulla juotu kahvi aiheutti hädän jolle ei soutuveneessä ollut mitään tehtävissä. Sykkeeni tippuivat 160stä noin 125een jossa ne pysyivät koko loppukisan ajan. Maaliin pääsimme kuitenkin runsaan neljän tunnin epämukavan soudun jälkeen.

Mitä opin? Sulkavaa pitää lähestyä nöyrästi mutta määrätietoisesti. Kannattaa hakea hyvä lähtöpaikka josta pääsee tekemään särmää soutua heti alusta ettei kisa lähde käyntiin sunnuntai soutuna.

Liian montaa kuppia kahvia ei kannata juoda juuri ennen kisaa.

Vuoden aikana olemme myös oppineet tavoite arvot airojen lentoradoille, pienveneellä  vertikaalisuunnassa airojen liike pitää pysyä 10 asteen sisällä. Myöskin palautuksen alkamisesta viiden asteen sisällä vertikaalisuunnan siirtymä pitäisi olla alle viisi astetta. Tiedämme myös että penkin liike pitäisi olla yli 1m/s koko kisan ajan ja paine lavassa heti potkun alusta reipas. Silloin soutu on särmää, ja se myös tuntuu hyvältä. Lauantaina taas!

Kristina Björknäs