Miesten ensimmäinen soutu

Elettiin vuotta 1984. Soudut olivat sitä ennen tulleet tutuksi lähinnä katsojan roolissa. Tänä vuonna oli toisin. Mieheni ja siskoni mies päättivät osallistua kisoissa vuorosoutuun. ”Harjoiteltu” oli kovasti, mutta intoa taisi löytyä sitäkin enemmän. Eväät olisivat riittäneet koko viikonlopuksi, siis meidän (tai lähinnä siskoni) mielestä. Olimme vieneet veneen jo edellisenä iltana Hakovirralle, ettei tulisi aamulla niin kova kiire. Soutuaamu koitti. Siskoni ja minun oli määrä hakea meidän auto lähtöpaikan lähellä olevalta pellolta, jonne miehet sen jättivät. Avaimet oli määrä jättää kuskin puoleisen renkaan päälle, josta me ne löytäisimme. Niin kun ehkä jo arvaatkin, ei avaimia löytynyt. Ensimmäinen ajatus oli, että onko ne varastetttu, mutta toisaalta olisivathan varkaat vieneet autonkin. Mieleemme juolahti ajatus, että ne taitavat seilata jossain Saimaalla.

Noh, ainoa vaihtoehto oli lähteä hakemaan vara-avaimia noin sadan kilometrin päästä meiltä. Tässä vaiheessa se oli järkevin vaihtoehto. Olihan meillä runsaasti aikaa, sillä tiesimme, etteivät miehet alle kuuden tunnin souda. Kyllä meitä harmitti ja ärsytti siskoni kanssa. Siihen aikaan ei autoissa ollut ilmastointia ja siskoni noin vuoden ikäisellä pojalla ei todellakaan ollut hauskaa. Noh, avaimet kuitenkin haettiin. Aikaa miehillä meni yli seitsemän tuntia. Soutumatkan aikana opittiin myös se, että melamies meloo, eikä syö eväitä. Sen vuoksi aika varmaan parani seuraavilla soutukerroilla, sillä miehet soutivat vielä muutaman kerran yhdessä ennen kuin siirtyivät kirkkoveneeseen.

Muuten ne autonavaimet. Ne löytyivät mustikkasoppapurkista.