Souduilla ja minulla on sama isä

Olin niin nuori kun soudut alkoivat että minulla ei ole omia muistikuvia, mutta tarinoita olen kuullut paljon. Isä oli nuottarannalla kuullut että raavas mies on soutanut Partalansaaren ympäri kesäisenä yönä auringonlaskusta auringonnousuun. Se jäi häntä askarruttamaan, sillä saari oli suuri ja kesäinen yö lyhyt. Pienelle pojalle saari näyttäytyi tarunhohtoisena, kun aurinko nuottarannalta katsoen kultasi saaren laskiessaan. Saaren suuruutta hänelle kuvasi se, että siellä oli järviä ja niiden sisällä saaria. Olipa saaressa neljä koulupiiriäkin. Ajatus jäi itämään ja kun hän oli saanut oman veneverstaansa toimintaan ja perheelleen kodin, hän päätti järjestää kisat selvittääkseen, kauanko saaren kiertäminen soutaen vie aikaa. Saadakseen ihmisiä mukaan hän päätti lahjoittaa voittajalle veneen. Ensin hän ajatteli vain laittaa lehteen ilmoituksen ja katsoa tuleeko ketään paikalle. Mutta sitten hän ajatteli, että olisi parempi jos lähtöpaikkoja olisi useita, jolloin eri puolilla saarta asuvilla olisi lyhyempi matka lähtöpaikalle. Mutta tällöin tarvittiin ajanottoon lisää väkeä. Houkutteleminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Kuntourheilua ei silloin juurikaan tunnettu ja ehdottipa joku Moision mielisairaalaakin osoitteeksi idean omituisuuden vuoksi. Liikkuminen harrastuksena eli muun kuin työn vuoksi ei ollut vuonna 1968 tuttua kuten nykyisin ja esim. massaliikuntatapahtumat kuten Finlandia-hiihto ja -marathon syntyivät paljon myöhemmin. Siispä ajatus yli 60 km soutamisesta oli outo ja ilman palkintovenettä olisi tuskin montakaan osallistujaa saatu mukaan. Isä oli huomattavasti ajastaan edellä ja joutui siten kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja pilkkaa saadakseen unelmansa toteutumaan. Mutta hän ei antanut periksi.

Oman panokseni soutujen hyväksi olen antanut talkoissa. Muutamassa ensimmäisessä soudussa isä oli itse soutamassa mutta sitten hänen vesibussinsa oli monia kesiä huoltoveneenä ja minä olin aina mukana. Ja retkisoudun synnyttyä laitettiin Laivarannassa kyytiin kaasupulloja, isoja kattiloita, kahvipaketteja, lukuisia kanisterillisia vettä ja eväitä ym. tarvikkeita, jotta voitiin matkan varrella pysähtyä muutaman kerran sopivaan rantaan (paikka vaihteli vedenkorkeuden mukaan) keittämään soutajille kahvit. Siellä oli mukavaa kuunnella leppoisien soutajien tarinoita. Heillä ei ollut kiirettä vaan aikaa nauttia kesästä.

Kun sitten menin kesätöihin kunnanvirastolle, olin muutamana vuonna talkoissa kisakansliassa. Siellä kunnanvirastolla kirjoitettiin koneella tuloksia eikä nähty itse kisoista mitään. Yhtenä kesänä pidin infopistettä soutustadionilla ja minulta sai tulla kysymään mitä vain! Sitten olin monta vuotta äitini kanssa keittiöhommissa jakamassa ja myymässä ruokaa.

Äitini poisnukkumisen jälkeen olen ollut erilaisissa kisakanslian tehtävissä ja SM-soutujen sihteerinä. Olen siis nähnyt monenlaista talkootyötä ja arvostan suuresti heitä, jotka vuosi toisensa jälkeen haluavat tulla kantamaan kortensa kekoon soutujen onnistumiseksi.

Vajaa viikko ennen poisnukkumistaan isäni sai Suomen Soutuliiton hänelle myöntämän ansiomitalin Reino Eerikäisen tuomana ja puheessaan esitti vetoomuksen ”kun vain soutajia riittäisi”. Äitini kanssa otimme tämän vakavasti ja perustimme 2011 souturahaston, josta yhdessä Sulkava-Seuran kanssa vastaan. Äitini ei ehtinyt nähdä rahaston perustamisen julkistamista, joten nimeksi tuli Kauko ja Anna-Liisa Miettisen souturahasto. Rahasto tukee soutajia ja soutujen kehittymistä eri tavoin isäni arvoja kunnioittaen. Rahasto on tukenut perustamisestaan lähtien nuoria pienvenesoutajia, jotta he voivat kiertää saaren ilman osallistumismaksua. Lisäksi se on jakanut kiertopalkinnon ensin nuorille kirkkovenesoutajille ja sitten sarjan lakattua nuorille pienvenesoutajille, tukenut paikallisten yrittäjien näkyvyyttä souduissa, tukenut uusia ideoita ja lahjoittanut arvottavaksi soutuveneenkin. Tänä vuonna rahasto tuki kirkkovenejoukkueita maksamalla alkuvuonna perämiehen osallistumismaksun. Monesti juuri perämiehet kokoavat joukkueen ja huolehtivat käytännön järjestelyistä.

Soudut ovat tavallaan sisareni ja toivon souduille valoisaa tulevaisuutta.

Kaisa Miettinen