Soutuja Sulkavalla

Minun soututarinani ulottuu melkein 30 vuoden taakse. Tai oikeastaan se on tarina kuinka soudut ovat vaikuttaneet minuun. Minulle soudut ovat olleet paljon muutakin, kuin tapa kiertää Partalansaari soutaen. Minulle soudut ovat olleet tapahtuma, joka on ollut tärkeä vaikka en aina ole päässytkään osallistumaan. Niinä vuosina jolloin olen osallistunut, olen päässyt näkemään soudut miltei joka näkökulmasta. Milloin olen ollut yleisössä, milloin talkoolaisena ja olenhan minä saaren ympäri soutanutkin.

Kaikki juontaa juurensa sukulaissuhteisiin ja sukujuuriin Savonlinnan seudulle. Pienestä pitäen minulle on näytetty valokuvia kuinka sukulaismiehet ovat soutaneet saarta ympäri. Minulle on myös kerrottu tarinoita Sulkavan souduista. Kun kasvoin hieman isommaksi ja kykenin matkustamaan kotiseudultani sukuloimaan Sulkavalle, niin kalastamisen ja leikkimisen ohella kävimme serkkupojan kanssa katsomassa soutuja ja ilmapiiriä souduissa. Silloin lupasin serkulleni, että soudetaan yhdessä soudut, kun kasvamme vielä hieman. Muutama vuosi myöhemmin päätimme, että nyt me soudetaan. Ja niinhän siinä kävi, että serkkuni järjesti meille veneen ja ilmoitti meidät mukaan. Itse souduista muistan sen, että matka tuntui nuoresta miehestä todella pitkältä vaikka keli oli silloin oikein hyvä. Parasta lienee ollut vieressä soutavasta veneestä tarjottu Pohjanpoika-viina. Noh, seuraavana vuonna päätimme soutaa uudelleen. En muista tarkalleen soudimmeko heti seuraava vuonna uudelleen, mutta pian kuitenkin. Silloin vuorossa oli yösoutu kirkkoveneellä. Serkku hommasi meidät jälleen kerran mukaan soutuihin. Hän hankki meille jopa soutujoukkueen. Ja jälleen kerran mukavaa oli vaikka itse soudusta en juuri mitään muista. Mitä nyt serkulta tyhjeni juoma-astia heti alkumatkasta, koska korkki oli jäänyt auki. Näinollen jouduimme jakamaan sitten minun veteni ja urheilujuomani. Maaliin päästiin, aikaa en enää tarkalleen muista, mutta se oli jossain viiden ja puolen tunnin lähettyvillä. Seuraavalla viikolla olikin käsissä todella upeat rakot. Siinä sai sitten hieman selitellä golfkilpailuissa, miksen kyennyt kunnolla puristamaan golfmailaa. Soudut taisivat sillä kertaa mennä paremmin kuin golfkisat.

Aikuisiällä en olekaan ehtinyt soutamaan. Käytännössä soutuni loppuivat siihen kun menin armeijaan. Soudut kun on sijoitettu samalle viikonlopulle jolloin uudet alokkaat saapuvat palvelukseen. Ja miksi alokkaiden palvelukseen astuminen vaikuttaisi minun soutamisiini?  No armeija tarjosi minulle uran, ja missäs muualla sitä nuori mies voi olla kuin töissä, mutta se on toinen tarina se.

Yleisössä ollessa soudut ovat tarjonneet hienon ilmapiirin ja pienelle pojalle erilaisia markkinakojuja ajanvietteeksi. Alakoululaisen elämyksiä kun ovat olleet erilaiset ruokakojut ja tietenkin metrilakut ja muut karkit. Talkoista parhaimmat muistot ovat jääneet vuodelta 2006, kun pääsin katsastamaan veneitä maalissa. Mikäs sen parempaa, kuin istua auringonpaisteessa laiturinnokassa ja jutella mukavia ihmisten kanssa. Tarjottiinpa siitä vielä palkaksi, ja muistoksi, soutujen virallinen paita ja ilmaiset ruuat. Taitaapa kyseinen punainen paita valkoisin painatuksin löytyä edelleen vaatekaapista vaimon hävitysyrityksistä huolimatta.

Näin ollen, olen valitettavasti ehtinyt kiertämään saaren soutaen vain kaksi kertaa, mutta molemmat kerrat ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä. Kuten alussa totesin, soudut ovat olleet minulle muutakin kuin soutamista. Kaikki kerrat ovat tarjonneet upeita muistoja ja tarinoita ja tarinoitahan muistellaan aina hyvällä. Tarinoita kerrotaan kavereille ja puolitutuille tuopin ääressä jopa hieman mystiseen sävyyn ja hyviä muistoja tullaan vielä täydentämään, heti kun aika on siihen valmis. Ehkäpä joku päivä voin soutaa saaren ympäri poikani kanssa. Häälahjaksi saamamme soutuhaaste vaimoni kanssa on sekin vielä lunastamatta. Mutta siihen asti voin välittää muistoja siitä, kuinka hienoa on olla osa suurta suomalaista soutuperhettä.

– Noin kolmekymppinen soutuilija-