Sukurasitteena soutuhulluus

maijamassinen

Eletään 90-luvun loppupuolta Etelä-Savossa. Pikkutyttö hurruuttaa menemään omalla pyörällään vanhempiensa kanssa, määränpäänä kotipaikkaa lähellä sijaitseva isovanhempien kesämökkipaikka. Tyttö tietää, että kohta päästään vesille. Mökkipihasta löytyy useampi vene, on ihan tavallinen lasikuituinen soutuvene kalaretkiä varten, jota edes tytön ukki ei tykkää soutaa ja sitten on sellainen puinen kilpavene. Se vene on sitä varten, että tytön vanhemmat treenaavat sillä Sulukavan Soutuja varte. Tuo mahongin punainen kilpuri on tullut tutuksi tytölle jo monen kesän ajalta. Menneen alkukesän aikana veneen parissa on kuitenkin puuhasteltu monta tuntia, sillä entisestä vuorosoutuveneestä oli nyt tehty vene kolmelle Partalansaaren kiertäjälle. Tuo innokas pikkutyttö on nyt haltioissaan, olisihan veneessä ihan oikea paikka nyt myös hänelle. Ei tarvitsisi enää istua pienellä kiikkuvalla lypsyjakkaralla veneen keskellä, niin kuin tyttö oli jo niin monena vuotena ennen tehnyt. Soutusarjan vaihdokseen oli ryhdytty, kun tytön vanhemmat olivat ilimeisesti kyllästyneet kuuntelemaan tytön kinuamista päästä ihan oikeasti melomaan ja soutamaan tuota mahonkisena loistavaa kilpuria.

Viimein koittaa se odotettu päivä, heinäkuun toinen viikonloppu vuonna 1999, tytön ensimmäinen Partalasaaren ympärisoutu. Siinä kesäpäivässä oli jotakin unohtumatonta. Lauantaiaamu oli aurinkoinen. Kisa-aamuna tyttö ei ollut moksiskaan tulevasta koitoksesta. Matkaan oli pakattu pikkuinen matkaradio, jota tyttö sai kuunnella, jos ei jaksanut koko aikaa meloa ja puhelin sitä varten, että puolimatkassa sai soittaa isovanhemmille, että miten reissussa mennee. Hakovirralle päästyä tyttö huomasi, kuinka paljon siellä oli muitakin soutajia, eihän sinne meinannut sekkaan sopia. Ihmettelylle ei jäänyt juuri aikaa, äkisti vuan alta pois ja vene vesille, lähtölaukausta odottelemaan.

Matkanvarrella ei sattunut kai mittään ihmeempää, olihan soutuhomma tytölle jo tuttua. Maisemat järvellä olivat mukavaa ”ajanvietettä” ja tehtävää riitti muutenkin, olihan tyttö vastuussa vanhempiensa muonituksesta ja juotoista koko matkan ajan, eikä perämiehen vastuuta reitinvalinnasta sopinut unohta! Noh, ne radiotaajuudet ei ihan koko matkalle Partalasaaren taakse riittänyt, niin melontahommiksihan se meni. Eihän hommaa leikiksi sopinut pistää, vähän vain.

Reipas seitsemän tuntia ja reilu 60 km myöhemmin alakoi kuulumaan jo soutustadionin kuulutukset. Veneen kaksi jo kokeneempaa partalansaaren kiertäjää osasi kertoa tytölle, että nyt olisi viimeisen pinnistyksen ja loppukirin paikka. Soutulinja piti pittää mahdollisimman lähellä rantaa, jotta ei turhaa kierretä, rannassa riittäisi kyllä vesi. Kenttäkuulutuksesta kuuluu kolomen venekuntalaiset nimet, vielä muutama veto ja maalilinja ylittyy. Hyvin meni! Maaliin tultiin kaikin puolin hyvällä mielellä. Soutukeli oli ollut aurinkoinen, eikä tuulenkaan kanssa ollut enemmälti vastusta. Muistissa on, että muutama kiperämpi paikka kisan aikana oli ollut, johtuen lähinnä viimeisen kymmenen kilometrin matkalla sattuneista pikakiitureista ja niiden aiheuttamista aallokosta.

Tytöllä oli ollut oikein mukava reissu. Hakovirralla tälle erikoisvenesarjan porukalle oli tullut joitain kommentteja, ihmettelyä lähinnä perämiehen ikään liittyen. Tyttöä lähinnä vain huvitti, että miksi hänen mukanaolonsa sai kanssasoutajien joukossa ihmetystä aikaiseksi. Tyttö kai oletti, että eikös Sulukavalla mukana ole muitakin nuoremman kaartin osallistujia. Myöhemmin tosin selevisi, että eipä se niin yleistä kai ollutkaan, että veneen perämiehenä häärii 10 vuotias tyttönen. Tämä ennätys lienee ollut voimassa usiamman vuoden tuonkin jäläkeen.
Kesä 1999 oli yhden ”hulluuden” alaku. Sukurasite, mikä on johtanut siihen, että vuonna 2016 tytön kerittyä jo aikuisikään voi hänen sosiaaliseen mediaan päätyneestä kesämuistosta lukea seuraavaa: ”Olipahan retki, 16. kerta Partalansaaren ympäri! GPS:ssä mittaa vähän vajaa 60 km, aikaa meni 6:27:52. Ei huono! Kerran olen kovempaa pienveneessä reitin selevittäny. Ristiaallokkoa, tihuuttavaa sadetta, vastatuulta, myötätuulta ja kaiken kukkuraksi uusi vene, minkä metkut oli vielä sen verran pimennossa, jotta niitä olisi kokonaan osannu taltuttaa. Uusi sarja, vuorosoutu, no reitti olikin sitten ainut asia mikä oli ennestään tuttua! Matkanvarrella oli säätöä kaluston kanssa, mutta huoltoveneen turvin siitäkin selevittiin, vähän siinä sipulia koeteltiin! Lähdössä hymyilytti mutta kyllä se hymyilytti maalissakin! Iliman rakkoja tuli lenkki heitettyä ja aika varmaa on, jotta ensi vuonna uudestaan, taas!”

Tämähän tarkoittaa siis sitä, että tälle soutu-uransa lypsyjakkaran piältä aloittaneelle tytölle Partalansaaren kierros vuonna 2017 on Sulkavan soutu nro 17.

 – Maija Massinen –
”urheiluhullu jo vuodesta -89”