46. Sulkavan Suursoudut
11.-14.7.2013
Sulkavan Suursoutujen osallistujamäärä on laskenut merkittävästi vuosituhannen alun kultavuosista. Kun parhaimmillaan souti Sulkavalla yli 10 000 soutajaa, oli vuoden 2012 soutajamäärä noin 5800.
Soutujen suojelijan, Melonta- ja Soutuliiton puheenjohtajan Jan-Erik Enestamin mukaan täksi vuodeksi tehdyt muutokset ovat oikeansuuntaisia.
Tälle vuodelle tehtiin muutoksia muun muassa aikatauluihin, sallittiin melojien osallistuminen soutuihin ja panostettiin paljon oheisohjelmaan.
- Luin Itä-Savo-lehden perjantain pääkirjoituksen ja se oli mielestäni oikeaan osuva.
Enestam harkitsisi Suursoutujen kilpailumatkojen osittaista muuttamista. Nyt jo ensimmäistä kertaa käytiinkin sunnuntain Hakovirran kakskymppiä, mutta osallistujamäärä oli vielä pieni.
- Ainakin aloittelijoille 60 kilometriä voi olla liian pitkä matka. Kirkkovenesoutu on vaativa laji ja 14 soutajaa pitää saada kasaan. Siihen pitää myös harjoitella tosissaan ja mieluiten omalla veneellä.
- Melojia oli noin 30 ja he voivat olla lisä tuleville vuosille kun saadaan sana kiertämään.
Enestam näkee oheisohjelman palvelevan soutuväkeä erinomaisesti.
- Se on tärkeä monipuolistava tekijä. Menoa ja vilskettä riittää koko päivän. Itsekin innostuin valvomaan perjantaiyönä puoli kolmeen, Enestam naurahtaa.
Enestam oli Suursouduissa kolmatta kertaa. Vuosina 1995 ja 1997 souti hän kunnan vieraana kirkkovenestartissa.
- Tuolloin huomasin kuinka tärkeä perämies on. Ensimmäisenä vuonna oli erittäin hyvä perämies, joka pystyy tsemppaamaan kun voimat hyytyvät ja vedot käyvät lyhyiksi. Toisena vuonna olimme kaikki veneessä olijat amatöörejä.
Enestamille vesiliikunta on lähellä sydäntä.
- Tälle kesälle hankin uuden puuveneen. Kalasteltuakin tulee ja melonta sekä uinti kuuluvat harrastuksiini.
Monipuoliseen liikuntakirjoon mahtuu myös muuta. Enestam asuu ja työskentelee Tanskassa Pohjoismaiden Neuvoston pääsihteerinä.
- Tanskassa pyöräilen paljon. Lisäksi lenkkeilen ja käyn salilla. Hiihtoakin olen Tanskassa harrastanut. Kööpenhaminasta 40 kilometriä pohjoiseen on metsä, joka on tarkoitettu pyöräilijöille ja talvella hiihtäjille. Yksikin talvi oli latuja ajettu 20 kilometriä, Enestam kehuu.
- Hiihto on Tanskassa paljon harrastettu laji. Esimerkiksi Vasaloppetissa on enemmän tanskalaisia kuin suomalaisia.
Teksti: Joni Jäntti
Kuva: Juhani Kosonen