Kilpasarjat myös sopivat kaikille kuntoilijoilleKilpa- ja kuntosarjoissa soudetaan noin 60 km:n matka.
Retkisoudussa soudetaan kahden päivän aikana yhteensä n. 70 km Partalansaaren ympäri reittiä Sulkavan kirkonkylä - Hakovirta - Kietävälän Varviranta - Sulkavan kirkonkylä.
Soutusarjat on jaettu veneen mukaan.
Yhden hengen sarjat (pienvene). Sarjat M, N ja sekasarjat. Sarjat eri ikäryhmille, alkaen alle 23 v.
Vuorosoutusarjassa 2 soutajaa. Soudetaan vuorotellen 1 kerrallaan - toisen meloessa.
M, N ja sekasarjat eri ikäryhmille.
Parisoutusarjoissa molemmat soutajat soutavat omilla airopareillaan samanaikaisesti.
M, N ja sekasarjat eri ikäryhmille.
Viralliseen SM-kilpailuun osallistuvilla täytyy olla Suomen Soutuliiton voimassaoleva lisenssi, mutta sunnuntain pienvenelähtöihin voi osallistua myös ulkopuolisetkin venekunnat, joita ei kuitenkaan huomioida virallisissa SM-tuloksissa.
Ryhmäsarjat (kirkkovene tai erikoisvene)