Soutumitalit myynnissä

Vaikka soutuja ei tänä vuonna soudettu, niin viime vuoden puolella tilatut soutumitalit saapuivat. Haluatko itsellesi sellaisen?

Sulkavalla mitalit voi itse noutaa sovitusta paikasta hintaan 5 euroa kappale. Noutopaikan ja ajan voi sopia joko laittamalla viestiä info@suursoudut.fi tai puhelimitse 0400-258279 / Matti Makkonen. Muualla asuville toimitamme mitalit postitse hintaan 10  euroa kappale. Mitaleja on myös myynnissä Sulkavan TV & Kodinkoneessa. Maksu käteisellä.

Sulkavan Suursoudut on peruttu  kesältä 2020

Maailman suurin soututapahtuma Sulkavan Suursoudut siirtyy koronaviruksen takia vuodella.  Siirrosta päätti Suursoutuja järjestävä Sulkava-seuran hallitus sunnuntaina 26.4.2020.

Suomen viranomaisten ennuste koronahuipun osalta ajoittuu tämän hetken tietojen mukaan kesäkuun puoliväliin ja suurella todennäköisyydellä koronapandemia ei ole ohi heinäkuun loppupuolella.
– Seurasimme koronatilanteen kehittymistä ja teimme päätöksen soutujen siirrosta suosiolla ensi vuodelle, kertoo Sulkava-seura ry:n puheenjohtaja Matti Makkonen.
– Ennen päätöstä kävimme tiivistä keskustelua. Selvitimme perusteellisesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot ennen kuin päätimme siirrosta. Päätös oli yksimielinen, Makkonen kuvailee.
Seura katsoi, että oli liian suuri riski yrittää siirtää tapahtumaa elokuulle koronapandemian vuoksi.
– Suunnittelun edetessä totesimme, että elokuuhun liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä, joten päätimme siirtää Suursoudut suosiolla ensi vuodelle.

Makkosen mukaan elokuuhun siirtämisellä olisi menettänyt muun muassa iltasoudun luonteen. Lisäksi kotimaisten ja ulkomaalaisten joukkueiden määrä olisi vähentynyt, sillä lomakausi alkaa olla elokuussa jo lopuillaan.

Ilmoittautuminen tämän kesän soutuihin sujui hienosti pandemiaan saakka. Nyt jo ilmoittautuneet ja maksaneet osallistujat siirtyvät automaattisesti vuoteen 2021, sillä Suursoudut pitää ilmoittautumiset ja osanottomaksut voimassa. Uusien ilmoittautumisten alkamisesta tiedotetaan myöhemmin. 53. Sulkavan Suursoudut järjestetään 8.–11.7.2021.
– Päätös on valitettava, mutta haluamme osaltamme taata tilanteen normalisoitumisen ja välttää mahdolliset uudet tartunnat. Haluamme toivottaa kaikki soudun ystävät sankoin joukoin mukaan soutamaan Sulkavalle välivuoden jälkeen.

Suursoutujen tilanne

Monelta taholta on tullut kyselyjä ja tiedusteluja siitä, että soudetaanko Sulkavalla kesällä 2020. Sulkavan Suursoutujen tilanteesta ja Suursoutujen järjestämisestä tiedotetaan enemmän, kun näemme mihin vallitseva tilanne kääntyy.

Tiedotamme asiasta viimeistään toukokuun alussa, kun tiedetään missä mennään.

Haluatko mukaan soutamaan?

Hei! Haluaisitko mukaan soutamaan, mutta kaverit uupuvat? Ei hätää. Suursouduilla on kirkkovene ja perämies. Nyt uupuvat vain soutajat. Vene starttaa Hakovirralta lauantaina. Mikäli tahdot mukaan, laita viestiä info@suursoudut.fi. 14 ensimmäistä mahtuu kyytii. Mikäli tulijoita on enemmän, järjestämme lisää veneitä.

GoExpo-messut ohitse!

Kiitos kaikille teille, jotka kävitte GoExpo-messuilla meidän osastolla. Viikonloppu oli oikein antoisa.
 
Osastolla olleessa visassa arvuuttelimme tämän vuoden Suursoutujen suojelijaa ja tappien lukumäärää. Tämän vuoden Suursoutujen suojelija on Tero Tiitu, joka vieraili meidän osastolla lauantaina ja sunnuntaina. Kiitos Terolle! Tappien lukumäärä kulhossa oli 49 kappaletta.
 
Kaikkien arvontaan osastuneiden kesken arvottiin tuotepalkinto, jonka voitti Pirjo Laaksonen Helsingistä.

Kiitos myös SMARK, joka oli mukana osastollamme!

Tero Tiitu on 53. Sulkavan Suursoutujen suojelija

Ensi kesän Suursoutujen suojelija on salibandyn pelaaja ja soutuneuvos Tero Tiitu. Suojelija liputtaa Suursoutujen tunnelmaa ja luonnon kauneutta:
– Suursoudut on hieno tapahtuma, jossa on kunnia olla mukana

Ensi kesän Suursoutujen suojelija on salibandyn pelaaja ja soutuneuvos Tero Tiitu. Tiitu on itse soutanut saaren ympäri yli 10 kertaa. Soutuneuvoksen titteli tuli juhlavuonna 2017.
– Olen otettu tästä tehtävästä. Se on kunniatehtävä, jota arvostan suuresti.

Lue koko uutinen Sulkavan paikallislehdestä ja täältä