Valmistautumiseni soutumaratonille ei ollut paras mahdollinen, sillä kesäkuun kestäneen kesäloman aikana kuntosalitreenit jäivät, kun olimme niin paljon mökillä. Onneksi kuntoa tuli puiden kaatamisesta, kantamisesta ja klapien teosta.
Aiempia vuosia huonompi kunto pelotti, että kuinka pärjään valtavan pitkän kuusi tuntia kestävän soudun auringon paahteessa. Vaan pitihän sitä lähteä yrittämään.
Edellisenä päivänä perjantaina sain hyvän vinkin matkalle, kun haastattelin kokeneempia soutajia. Mukana oli hedelmäsokerin lisäksi myös buranaa. Jotain paikkaa alkaa kuitenkin kolottamaan, joten burana auttaa.
Jotkut ottavat kuulemma buranan ennen lähtöä ja puolivälissä toisen, mutta itse halusin kokea, mikä kohta kropassa alkaa vihlomaan ensimmäisenä.
Yöunet jäivät ennen soutua neljään tuntiin, mutta pirteänä pääsin aamukuudelta lähtemään Savonlinnasta kohti Sulkavaa Tiittalan kartanoon, jossa oli soutajille tarjolla herkullista aamupalaa.
Siirryimme tuntia ennen lähtöä Hakovirran alueella, jossa oli soutajia jo rannan täydeltä. Vessajonoon piti mennä hyvissä ajoin, jotta ehti ajoissa lähtöön.
Ennakkoon tehty parijako venettä varten ei oikein pitänyt, joten istahdin vapaalle paikalle viidenteen riviin Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoskan viereen. Hän oli oikein mukavaa seuraa, sillä hänet valittiin yksimielisesti veneen tsemppariksi, joka kannusti muita kovasti etenkin puolen välin jälkeen, jolloin väsymystä oli kaikilla jo aika lailla.
Pääsimme lähdössä eturiviin, joten ampaisimme matkaan vauhdilla ilman kohelluksia haulikon laukaisun pelästyttäminä. Venyttelyt ja verryttelyt jäivät tekemättä, mutta alkumatkasta kyllä paikat venyivät ja vertyivät.
Pitkään veneemme oli viidentenä ja jätimme hiljalleen monia kirkkoveneitä kauas taakse. Emmekä kyllä saavuttaneetkaan ketään, joten olo oli kuin formula 1 -kilpailussa. Vilkas puheensorina täytti veneen. Aivan nuoria ei veneessä ollut, joten jutut koskivat lapsia ja harrastuksia.
Mieleen jäi takapenkin naisten kertomus, kun he saivat päähänsä kävellä Sulkavalta Puumalaan. Matkaa tuli yli kolmekymmentä kilometriä ja jaloissa kuulemma tuntui vieläkin. Etupäässä ollut mies kertoi puolestaan olleensa edellisenä päivänä teräsmieskisoissa. Ei kuulemma edellinen kisa tuntunut paljoa soutaessa.
Kunnanjohta Mervi kertoi myös suunnistuskisoista ja kertoi myös pyöräilevänsä paljon. Hyvää aerobista treeniä siis soutumaratonia ajatellen. Itse kävin kesäkuuhun asti pari kertaa viikossa salilla, johon kuului tunti kuntosalitreeniä painoilla ja tunti ryhmäliikuntaa siihen päälle, yleensä vauhdikasta ja hikistä lattaritanssia, mikä oli hyvästä soutumaratonia ajatellen. Ihan ilman kuntoilua souturääkistä ei olisi selvinnyt.
Pian kymmenen kilometrin jälkeen takapenkin naiset vaativat painokkaasti, että pissataukoa ei pidetä puolessä välissä. Mentäisiin maaliin asti ilman pysähdystä. Nestettä olisi pitänyt säännöstellä niin, ettei puskassa tarvitse käydä. Kaikki olivat heidän mukaansa samaa mieltä.
Perämies Kaisa Ralli piti kuitenkin suunnitelmasta kiinni ja suunnilleen puolessa välissä Kietävälän lossin luona karahdettiin rantaan ja lähes kaikki säntäsivät pissalle, vaikka hätä ei ollutkaan. Vähän rannassa ehti myös venytellä jäykkiä jäseniä, mikä teki hyvää.
Hyvin pitkään matkaan pystyy asennoitumaan etenkin, kun tietää, ettei kyydistä pääse pois kesken kaiken. Elämysreitti oli toisilla veneillä 25 kilometriä, ja siinä kohdassa itsestä tuntui, että vähäiseksi olisi elämys jäänyt, jos niin lyhyen matkan olisi mennyt.
Puolessa välissä 57 kilometrin reittiä olo oli vielä hyvä, eikä vaivoja ollut. Kankut vähän puutuivat, vaikka liukuvissa penkeissä oli hyvät pehmusteet. Rantautumisen jälkeen päästiin taas liikkelle, minkä jälkeen alkoi tapahtua. Kaikki kirkkoveneet eivät pitäneet taukoa, joten moni livahti edelle meidän tauon aikana.
Saavutimme pian yhden kirkkoveneen, minkä ohitus antoi meille aivan uutta puhtia. Mervi innostui kovaan ääneen kannustamaan soutajia pitkiin vetoihin ja pitämään katseen etummaisissa punaisissa tahtiairoissa, jotta tahti pysyy samana.
Tahtiairojen tahti oli monen mielestä liian rivakka, sillä venettä ei saatu kunnon liukuun. Pieni airojen pysähdys vedon jälkeen olisi takapenkkiläisten mielestä ollut koko ajan tarpeen. Eteenpäin liukua yritettiin huutaa, mutta liukua saatiin vain vähäksi aikaa, minkä jälkeen mentiin taas turhan rivakkaa tahtia, jolloin ei ehtinyt saada vetoihin voimaa. Hyvä kun melan ehti kastaa vedessä.
Perämies Kaisa Ralli ohjasti veneen hyvin ohi karikoiden ja optimireiteillä, kun vesi oli alhaalla, mutta häneen puheensa ja ohjeensa ei kuulunut edes viidennelle penkkiriville, vaikka hänellä oli minimegafoni käytössään. Ensi kesäksi kunnanjohtaja Sakari Varala lupasi hankkia ison megafonin, jotta kaikki varmasti kuulevat perämiehen huudot.
Pian tauon jälkeen alkoi tuntua, että kuinka ihmeessä voi vielä jaksaa maaliin asti, kun kolme tuntia on soutua vielä jäljellä. Nivusissa alkoi tuntia kipua samaan tapaan kuin aiempina vuosina, mutta nyt oli onneksi buranaa mukana, mikä auttoi pian.
Ihmeesti sitä vain pääsi takaisin soudun rytmiin ja aika kului ihan mukavasti. Aurinko paistoi pilviverhon takaa ja tuulta oli koko ajan juuri sopivan vilpoisasti, ihan kuin kahtena aiempana vuonna. Ihan älyttömän hienoa, että sää aina suosii Sulkavan Suursoutuja!
Pian alkoi älämölöä kuulua edestäpäin, joten pistimme vauhtia, kun ohitus oli tiedossa. Yksi miehistämme laski vetoja kahteenkymmeneen, minkä aikana kaikki soutivat tavallista kovempaa. Ohitus tapahtui vauhdikkaasti, vaikka viereisestä veneestä nuoret lauloivat ”vanhoja poikia viiksekkäitä” -laulua. Perämiehemme laittoi vastaukseksi ”we are the champions” -biisin megafonin kautta.
Vielä ilahduttavampaa oli, että aiemmin meidät ohittanut Hopeanuoli-vene oli tauolla jonkin mökin pihassa. Pääsimme hämmästyttävän kauas heistä ja olin varma, etteivät he pääse uudestaan meidän ohitse. Toisin kuitenkin kävi, sillä kymmenen kilometrin jälkeen he viilettivät iloisesti ohitsemme, vaikka pidimme ihan hyvää tahtia koko matkan ajan.
Kuntotaso oli veneessämme soutajien kesken hyvin erilainen, joten kaikki eivät pystyneet soutamaan tarpeeksi vahvoja vetoja koko ajan. Itse lukeuduin myös tähän joukkoon. Sisua kuitenkin riitti, joten mukavaa olisi jopa koittaa ensi vuonna päästä kunnan veneeseen, joka ei pidä taukoa.
Aivan huima loppukiri saatiin aikaiseksi, kun soutustadion alkoi häämöttää kaukaisuudessa. Kaikki pistivät parastaan ja fiilis oli huipussaan, kun oltiin selvitty soutumaratonin maaliin ilman kramppeja ja suurempia vaivoja. Matka sujui joutuisasti ja mukavasti, vaikka viimeinen tunti oli niin kuuma, että hiki virtasi silmiin asti.
Kirkkoveneemme aika oli 5 tuntia ja 58 minuuttia, millä heltisi sarjassa neljäs sija. Kolmanneksi sijoittuneen aika oli lähes puoli tuntia nopeampi, joten palkintokorokkelle meillä ei ollut mitään sijaa, vaikka taukoa ei olisi pidettykään.
Viime vuonna kunnan kirkkoveneen aika oli 6 tuntia ja 8 minuuttia. Tavoitteemme oli päästä alle kuuden tunnin, missä onnistuimme, joten kaikki olivat oikein tyytyväisiä, kun kankein jaloin ryömimme kirkkoveneestä vaivalloisesti maihin. Toissavuonna kunnan kirkkovene sijoittui kolmanneksi ajalla 5 tuntia ja 49minuuttia, joten siitä jäätiin tänä vuonna.
Yhteiskuvien jälkeen pääsimme VIP-telttaan syömään herkullista ruokaa ja sen jälkeen Tiittalan kartanoon saunomaan. Viileä pulahdus kylmään jokiveteen piristi kummasti. Ylämäessä saunalta kartanolle sain jälkihien valumaan vuolaana 30 asteen auringonpaisteessa, mutta kummasti senkin jaksoi raahautua ylös.
Kaikki saivat kunniakirjan ja puusta tehdyn hienon mitalin. Yksi soutajistamme oli mukana 25. kertaa, joten hänet palkittiin soutuneuvoksen arvonimellä ja Sulkava-seuran viirillä. Kartanon herkullisen jäätelön ja vohvelin jälkeen oli autuaallista lähteä kotimatkalle ilmastoidussa autossa.
Mitään paikkaa ei kolottanut, vaikka buranan teho oli jo hävinnyt. Seuraavana yönä nukuin 12 tuntia, ja reipas aamukävely 28 asteen helteessä sai paikat vertymään. Päällimmäisenä oli sen jälkeen olo, kuinka päivittäiset kävelylenkit koiran kanssa voisi venyttää jopa parin tunnin mittaiseksi, vaikka olisi kuuma. Tuntui että pystyy mihin tahansa.
Teksti ja kuva Tiittalan kartanolla : Sulkava-lehti / Jari Kallio
Kuva rannassa: Timo Seppäläinen
