Sulkavan Suursoutujen avajaisissa tänään aamupäivällä soutujen isän Kauko Miettisen tytär Kaisa Miettinen kertoi, kuinka kaikki alkoikaan pikkupojan unelmasta kiertää Partalansaaren ympäri.
”Ihmiset paikasta toiseen liikkuessaan ovat aina osanneet käyttää hyväkseen taipaleelle osuvia vesiväyliä. Vesillä liikkuminen on ennen ollut maakuljetuksiin verrattuna helpoin ja halvin liikkumismuoto.” Näin kirjoitti isäni Kauko Miettinen, joka syntyi Heikkurilassa, Partalansaaren naapurissa 97 vuotta sitten.
Siellä hän pikkupoikana kuunteli kalastajien juttuja nuottarannoilla ja kertomusten innoittamana syntyivät ensimmäiset ajatukset soutamisesta Partalansaaren ympäri. Olihan raavas mies kuulemma sen tehnyt kesäisenä yönä auringonlaskusta auringonnousuun. Ajatus tuntui uskomattomalta, sillä yö on lyhyt ja saari valtava – olihan siellä monta koulupiiriä ja saaren sisällä järviä ja niissä saaria! Kauanko saaren kiertäminen veisi? Tämä kutkutti pojan mielikuvitusta.
Hän aikuistui ja hankki lopulta veneverstaan kirkonkylältä eikä ajatus tuosta soudusta vieläkään ollut hellittänyt. Pitkän tuumimisen jälkeen hän päätti lahjoittaa mahdolliseen soutuun osallistujille, parhaan ajan soutaneelle palkinnoksi kalaveneen.
Hän aikoi ensin järjestää soudun omin avuin, mutta alkoi sitten kysellä apua yksityisyrittäjiltä, jotta soudussa voisi olla useita lähtö- ja maalipisteitä. Siten osallistuminen olisi helpompaa eri puolilla saarta asuville. ”Jotkut asialle naureskelivat, toiset säälittelivät höperöä ja jotkut olivat vaitonaisia” hän kertoi. Muistakaamme, että 1960-luvulla maailma oli toisenlainen. Monet työt olivat fyysisesti raskaita ja ajatus yli 60 km soutamisesta ”huvin vuoksi” kummastutti. Esimerkiksi monet massaliikunta-tapahtumat, kuten Finlandia-hiihto, syntyivät paljon myöhemmin.
Sulkava-seura innostui mukaan
Kuultuaan soutuajatuksesta ja varsinkin venelahjoituksen mahdollisuudesta, Sulkava-seuran puheenjohtaja Väinö Vihavainen innostui. Olisihan se kotiseutuseuralle sopivaa soutu- ja puuveneperinteen vaalimista. Kauko suostui lahjoittamaan veneen Sulkava-seuran kautta voittajalle, kunhan seura soututapahtuman järjestäisi.
Soutuasialle paljon huomiota panostanut seuran puheenjohtaja sai taivutelluksi väkeä soutuasian taakse, ja Partalansaaren ympärisoudut järjestettiin heinäkuun toisena sunnuntaina 1968, lähtöpaikkana ja maalina Hakovirta. 36 soutajaa tuli maaliin kalaveneillään ja vastaus saatiin: nopeimmilta kului n. 8.5 h. Kauko osoitti palkintoveneen käyttökelpoisuuden soutamalla sillä itse.
Ympärisoudun piti olla kertaluontoinen. Mutta kun se onnistui kaikin puolin hyvin, tuli niin soutajilta kuin yleisöltäkin toiveita seuraavan kesän kisoista. Siitä alkoi tapahtuma vähitellen kasvaa, kiitos monien ihmisten ponnistelujen. Soutu osoittautui monelle mieluisaksi liikunta- ja liikkumistavaksi – ja retkisoutu oli mainio vaihtoehto niille, joita kilpaileminen ei kiinnostanut.
Ihmiset liikkumaan kauniiseen luontoon
Kisojen vuosien mittaan Sulkavalle tuoma rahamäärä on huomattava puhumattakaan brändiarvosta, joka on tullut siinä ohessa. Jos Suomessa liikkuessani tulee puhetta siitä, mistä olen kotoisin, on reaktio tuttu: siellähän ovat ne soutukisat! Kuinka moni muu tämänkokoinen tai vähän suurempikaan paikkakunta on niin laajalti tunnettu?
Äitini korosti, että ajatuksena oli myös saada ihmisiä liikkumaan kauniiseen luontoon. Onhan soutureitin varrella upeaa nähtävää, kuten jylhä Linnavuori, kapeita salmia, Tohmosaaaren hiekkasärkkä, Vilkaharju ym. Kauko kirjoitti: ”Tulen ajatelleeksi, olisiko suursoutuja, joiksi ne pienestä alusta monien vaiheiden kautta ovat kehittyneet, jos ei Heikkurilassa olisi kasvanut sitä soutelijaa, joka vuosikausia ympärisoutua mielessään hautoi, siitä puhuessaan ivailuja kuuli ja
palkintoveneessä puolen kuukauden tuloksen soutuasian hyväksi heitti kuin lastun laineille.” Panos oli yksinyrittäjälle ja perheen ainoalle elättäjälle hyvin huomattava.
Soutumuseo kuuluu Sulkavalle
Ajatus soutumuseosta on pyörinyt useiden ihmisten huulilla vuosien kuluessa. Suomessa ei ole soutumuseota ja Sulkava olisi itseoikeutettu paikka. Ovathan muut Suomen soutukisat Sulkavan soutuja nuorempia tapahtumia ja onhan Sulkava Saimaan vesistörikkaana kuntana soutuperinteen tyyssija.
Meillä on mahdollisuus sijoittaa museo soutustadionin viereen rakennukseen, josta tulee ns. Marimakasiini. Monipuoliset ajatukset ja näkökulmat ovat tervetulleita siitä mitä soutumuseo voisi sisältää. Toivon siis että löytyy asiasta kiinnostuneita, jotta voimme ajatusta yhdessä edistää. Pyydän kiinnostuneita ottamaan yhteyttä minuun tai Terhi-Mariaan.
Olisihan museo soutu- ja puuveneperinteen vaalimista! Sen ei tarvitsisi keskittyä vain kilpasoutuun vaan soutuun laajemminkin. Tähän saasteettomaan ja hiljaiseen liikkumismuotoon, jonka väylät eivät vaadi kalliita investointeja.
Yksi teemoista voisi olla kirkkovenesoutu. Sulkavan soutujen osallistujamäärän merkittävän kasvamisenhan selittää kirkkoveneiden uusi tuleminen. Kauko oli selvittänyt, että ensimmäisiä kirkkoveneitä on ollut käytössä jo 1600-luvulla, mutta enimmillään niitä lienee ollut 1800-luvun alkupuolella.
Kirkkoveneiden uusi tuleminen alkoi
Kirkkoveneiden uusi tuleminen alkoi, kun 1970-luvun alussa Savonlinnaan hankittu kirkkovene herätti kiinnostuksen Sulkava-seurassakin. Väinö Vihavainen ja Kauko kävivät Savonlinnassa katsomassa n. 15 metriä pitkää mallia. ”Katseltuani tervattua venettä, tuumin, ”vene kuin vene – on vain ennen näkemiäni pitempi”” – kertoi Kauko.
Hän lupasi tehdä veneen mutta nykyaikaisemmin keinoin. Esim. venelaudat hän tekisi vinolapaliitoksin, sillä hän piti järjettömänä yrittää sahata 16 m pituisia puita sirkkelisahalla, jonka pöytien pituus on vain 8 m. Veneeseen tuli yhdeksän hankainparia ja nimeksi Kulkemus ”Kulkemussalonsaari”-nimestä muokattuna.
Kauko toivoi: ”Pääasia kuitenkin lienee, että vene säilyisi eikä kävisi niin kuin 1800-luvun kaikille kirkkoveneille, ettei edes kuvia niistä paikkakunnalle jäänyt.”
Järvi-Suomen tuhatvuotinen moottoritie
Soutujen ja soutamisen historiassa on ollut monia vaikutusvaltaisia ihmisiä. Haluan tässä mainita Kaukon pitkäaikaisen ystävän Reino Eerikäisen, joka poistui hiljattain keskuudestamme. Hän oli mm. merkittävä kirkkovenesoudun edistäjä, joka vei veneitä ympäri Suomea ja myös maailmalle.
Kauko kannatti kehitystä ja uskon että hän tervehtisi soutukisojen uudistumistakin ilolla. Hän toivoi ”kun vain soutajia riittäisi” – ja siihenhän tässä nimenomaan tähdätään. Hän oli monin tavoin ajastaan edellä ja osoitti käytännössä, mitä voi saada aikaan, kun unelmiin uskoo ja niiden eteen on valmis tekemään uhrauksia. Hän ei todellakaan tehnyt soutukisoja yksin, mutta alkuun tarvittiin idea ja se lahjoitettu palkintovene!
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitra kustansi vuonna 2007 kirjan Läpimurtoja. Se kertoo silloin 90-vuotiaan Suomen historiaa suomalaisten menestystarinoiden kautta. Kauko Miettinen ja soutujen tarina oli yksi niistä 90, jotka kirjaan valittiin.
Ari Valjakan sanoin: ”Järvi-Suomen tuhatvuotinen moottoritie, vesi, ja sen kulkuväline, vene, ovat Sulkavan soutujen, savolaisen huippubrändin, kaksi perustekijää. Niiden menestykselliseen yhteen liittämiseen tarvittiin venemestari Kauko Miettisen osaaminen, asiaansa uskominen ja peräänantamattomuus. – Ja pikkupojan unelma.”
Teksti ja kuvat
Sulkava-lehti/Jari Kallio