Osta Soutupiletti ja koe kirkkovenesoutu ennenäkemättömän helposti!

Oletko haaveillut osallistuvasi legendaarisiin Sulkavan Suursoutuihin, mutta kirkkovenesoutu on tuntunut mahdottomuudelle oman venekunnan puuttuessa? Nyt ei tarvitse enää jäädä rannalle, sillä Sulkavan Suursoudut tarjoaa täysin uuden tavan osallistua mukaan kirkkovenesoutuun!

Soutupiletti tekee mukaan lähtemisestä helpompaa kuin koskaan – voit ilmoittautua yksin tai yhdessä esimerkiksi puolison tai ystävän kanssa ilman tarvetta koota kokonaista kirkkovenekuntaa. Riittää, että varaat paikkasi, ja järjestäjä huolehtii kaikesta muusta. Halutessasi voit toivoa kirkkoveneestä vierekkäistä paikkaa ystäväsi kanssa.

Kirkkovenesoutu Saimaalla – valitse itsellesi sopiva elämys

Soutupiletti sopii niin ensikertalaisille kuin kokeneille soutajille, sillä valittavana on kolme erilaista reittiä, joista jokainen tarjoaa omanlaisensa elämyksen ja urheilusuorituksen Saimaalla.

Kaikki hinnat sisältävät soutumatkan järjestelyt, GPS-seurannan, tavaroiden kuljetuksen, soutajien loungealueen maalialueella, osallistumismitalin, peseytymis- ja saunamahdollisuuden sekä ruokailut ja sisäänpääsyn soutujuhlien iltatapahtumiin.
Soutupiletti on mahdollisuus, jota ei kannata jättää väliin!

Retkisoutu 70 km – kiireetön matka luontoliikunnan ystäville

Retkisoutu on kahden päivän mittainen seikkailu, jossa yhdistyvät rauhallinen soututahti, upea Saimaan luonto ja yhdessä koetut unohtumattomat hetket!

  • Lähtö torstaina 9.7 klo 11.30 Soutustadionilta, paluu perjantaina 10.7 päivällä Soutustadionille.
  • Soutu tapahtuu 14-paikkaisessa kirkkoveneessä, jossa on järjestäjän puolesta kokenut perähenkilö.
  • Osallistujat yöpyvät Leirikeskus Varvirannassa omissa teltoissaan, matkatavarat kuljetetaan leirintäalueelle valmiiksi.
  • Soutupiletin hinta 149 €/hlö

Kuningasmatka 60 km – itsensä haastajille

Jos Sinulta löytyy hieman sisua ja kilpailuhenkeä, on Kuningasmatka Partalansaaren ympäri täydellinen valinta!

  • Lähtö perjantaina 10.7 klo 15.00 Hakovirralta, paluu illalla Soutustadionille.
  • Soutu tapahtuu 14-paikkaisessa kirkkoveneessä, jossa on järjestäjän puolesta kokenut perähenkilö.
  • Osallistujille järjestetään lyhyet yhteisharjoitukset muutama tunti ennen lähtöä ja päivän ohjelma räätälöidään valmiiksi. 
  •  Veneen tavoiteaika on alittaa 6 tuntia.
    o 6 tunnin tavoiteaika on sopiva kaikille peruskuntoisille itsensä haastajille, vaikka soutu ei aiemmin olisikaan tuttua. Matka sallii tarvittaessa lyhyen pysähdyksen ja eväiden tankkaamisen reitin varrella. Reitti vie osallistujat turvallisesti perille satoi tai paistoi kokeneen perähenkilön avulla.
  • Soutupiletin hinta 129 €/hlö.

Elämysreitti 25 km – maisemista nautiskelijoille

Haluatko soutaa upeissa järvimaisemissa ilman tavoiteaikaa ja kiirettä, jolloin matka taittuu hyvästä seurasta ja tunnelmasta nauttien? Kuitenkin sopivasti itseään haastaen. Elämysreitti tarjoaa unohtumattoman kokemuksen luonnon, elämysliikunnan ja yhdessä tekemisen ystäville.

  • Lähtö perjantaina 10.7 klo 17.00 Soutustadionilta, paluu illalla Soutustadionille
  • 14-paikkainen kirkkovene, jossa kokenut perähenkilö järjestäjän puolesta.
  • Osallistujille järjestetään lyhyet yhteisharjoitukset muutama tunti ennen lähtöä.
  • Soutupiletin hinta 109 €/hlö.

Unohtumaton kirkkoveneseikkailu odottaa – varaa paikkasi nyt!

Soutupiletti tekee osallistumisesta helppoa – et tarvitse omaa venettä tai tiimiä, vaan voit hypätä mukaan ja kokea Sulkavan Suursoutujen ainutlaatuisen tunnelman.

Saimaa, upeat maisemat sekä itsensä ylittämisen ja yhdessä tekemisen riemu odottavat! Varaa paikkasi ja tule mukaan kokemaan kirkkovenesoutu ja Suomen suurin soututapahtuma Sulkavalle!

Soutupilettien ilmoittautuminen päättyy kun venekunnat ovat täynnä, mutta viimeistään 31.5.2025.