Avajaistapahtuma

Tervetuloa virittäytymään soututunnelmaan Suursoutujen mielenkiintoisessa avajaistapahtumassa torstaina 9.7. Tapahtuma on kaikille avoin, ikärajaton ja veloitukseton. Mukana on monenlaista nähtävää ja koettavaa, joten paikalle kannattaa tulla koko perheen voimin. Ilta alkaa kansainvälisten vieraiden tervetulojuhlalla ja jatkuu avajaishulinoilla. Koko Soutustadionin alue on täynnä mielenkiintoista tekemistä. Lasten Funzone ja sirkustelevat merirosvot viihdyttävät perheen pienimpiä ja vesillä tapahtuvat haastesoudut hauskuuttavat seuraajia. Kädentaitopajoissa voi tehdä upeita luomuksia tuohesta tai sitoa kukkaseppele. Illan huipentaa moottorisaha -jönglöörishow, tykinkuulalla tapahtuva avauspamaus sekä upea tulishow. 

Soutumarkkinat avautuvat yleisölle ja mukana on mm. ruokamyyjiä, jäätelökoju ja munkkibaari sekä tuotemyyjiä mm. Oksan Oivalluksen nukkuvat kukat, Ivalon ja Peppinjan vaatemallistot.  Kotivuorisportin pisteeltä saa kätevästi tuotteet soutumatkalle sekä kesäpuodista tuliaiset kotimatkalle. Myös Joroisten Musiikkipäivät ovat menossa mukana esittelemällä tulevaa ohjelmistoaan ja wanha puuvene Armiita kyydittää ihmisiä Alanteella.

Saunakeskus Lempeän lahjatavaramyymälä Marimakasiini sekä yleinen sauna ovat auki koko illan ja tapahtuma-alueen myyntipisteet palvelevat normaalisti. Koko illan ajan on käynnissä suuri arvauskilpailu, jossa voi voittaa 50 e lahjakortin. 

Lämpimästi tervetuloa!

Torstai 9.7. klo 17-21

klo 17-18 Kansainvälistä tunnelmaa, tervetulojuhla kansainvälisille soutajille Saunakeskus Lempeän ranta. 

Klo 18-21 Avajaistapahtuma Soutustadionilla

klo 18 Avaussanat Etelä-Savon maakuntajohtaja ja soutujen suojelija vuonna 2026 Heini Utunen

klo 18.15 Lasten FUNZONE avautuu
Mukavaa tekemistä perheen pienimmille.

  • Pomppulinna ja liukumäki
  • Seurapelejä
  • Olympialaiset
  • Hippo -maskotti on menossa mukana


klo 18.15
Vesillä tapahtuu
Mielenkiintoista tapahtumaa vesillä, jota voi seurata ulkoilmakatsomosta. 

  • Rantasprintin haaste coastal nelikolla.
  • Kirkkoveneiden tupla-sprint. 

 

klo 18.15 Kädentaitopajat 

  • Valmista oma tuohityö Tauno Teittisen opastuksella
  • Kesäisen kranssin valmistus luonnonkukista, Oksan Oivallus Merily Juhanson. 



Klo 18.30
Armiita kyydittää Alanteella
Wanha puuvene Armiita kuljettaa ihmisiä n. 15 minuutin mittaisilla tutustumisretkillä Alanteella. Lähdöt Saunakeskus Lempeän laiturilta. Mukaan otetaan maksimissaan 11 henkilöä kerrallaan. 



Klo 19.30
Saimaan sirkustelevat merirosvot
Sirkus saapuu soutuihin! Mitä tapahtuu kun Saimaan sirkustelevat järvirosvot saapuvat ryöstöretkelle Sulkavan soutuihin?  Luvassa voimamiesnumero, hulavanne taituurutta, syvän Saimaan taikuutta sekä hurjia tasapainotemppuja.
Esityksen jälkeen hahmot jalkautuvat yleisön sekaan – pääsetkö kokeilemaan omia taitojasi sirkushahmojen opastuksella vai bongaatko heidät tekemässä ihmeitä keskellä yleisömerta?


klo 20.00
Moottorisaha -jonglöörishow, Janne Mustonen
Janne Mustosen Moottorisaha -jonglöörishow on ainutlaatuinen, komiikkaa ja jongleerausta yhdistelevä show, joka huipentuu kolmen moottorishan jongleeraukseen — maailman vaarallisimpaan jonglööritempuun.


klo 20.30
Suursoutujen avauspamaus
Tykkipursiyhdistys tulee tekemään tämän vuoden tapahtuman virallisen avauksen oikealla tykillä. 


Kuva: Ahti Kannisto

klo 20.45
Tulitaideduo Tuluxxia
Oululainen tulitaideduo Tuluxxia on vuosien ajan hämmästyttänyt yleisöä Uudestakaupungista Inariin, ja esityksiä on kehuttu maamme ainutlaatuisimmiksi. Suursouduissa nähtävässä esityksessä onkin luvassa niin näyttävää tulenpuhallusta kuin nielentääkin, komeita leimahduksia ja välinetaituruutta. 

klo 21.00 Tilaisuus päättyy