Hurja kamppailu voitosta

Teksti ja kuvat: Jenna Olin

Oli lähellä, ettei IS Söderby soutanut Voiton Soutajien ohi lähellä maaliviivaa. Voittajajoukkue joutui tiukkaan tilanteeseen myös Lepistönselällä, kun kolmanneksi Iltasoudun miesten kirkkovenesarjassa tullut Kirvun Vilkas kiri melkein joukkueen rinnalle.

Perjantaina soudetun Iltasoudun miesten kirkkovenesarjassa koettiin jännittäviä hetkiä, sillä siellä nähtiin juuri ennen Soutustadionin edustalla sijaitsevaa maaliviivaa huikea loppukamppailu Voiton Soutajien ja IS Söderbyn välillä.

Voiton Soutajat johti kisaa loppumetreille asti, kun IS Söderbyn joukkue otti loppukirin noin 200 metriä ennen maalia ja nousi melkein edellä soutavan joukkueen rinnalle. Tällä kertaa IS Söderbyn viime hetken nousu ei kuitenkaan riittänyt, vaan Voiton Soutajat vei voiton ajassa 4:14:29.7. IS Söderbyn aika jäi Voiton Soutajien ajasta vain reilun kuuden sekunnin verran.

Voiton Soutajat rantautui hetkeksi Soutustadionin laiturille. Joukkueesta kerrottiin, että he pääsivät etenemään 60 kilometrin matkalla kovempaa kuin aikaisempina vuosina, sillä he olivat harjoitelleet ennen soutukoitosta. Voimia myös säästettiin mahdollisimman pitkään.

Kolmannelle sijalle sijoittui Kirvun Vilkas, joka saapui reilun parin minuuttia voittajan jäljessä. 

Voiton Soutajien urheiluministeri Mika Virsu on pyörittänyt soutujoukkueen toimintaa jo 4–5 vuoden ajan. Hän kertoo voiton tuntuvan hyvältä.

– Saimme ihan oikeasti soutaa loppuun asti, Virsu sanoo ja viittaa kahden parhaan joukkueen kamppailuun juuri ennen maaliviivaa.

– Viimeinen kaksi kilometriä oli aika tiukka osuus. Helpointa oli alussa, kun vene kulki aika hyvin eikä vauhti ollut vielä kovin kova. Alussa soutu oli jopa nautinnollista, lopussa se ei sitä ollut.

Kilpailun loppumatkalla soutu eteni niin, että kolmen kopla Voiton Soutajat, IS Söderbyn ja Kirvun Vilkas soutivat samassa sumpussa pitkään.

– Kirvun vilkas lähti tekemään omaa yritystään Lepistönselällä, ja he olivat melkein meidän rinnallamme. Lisäsimme vauhtia siinä. Sieltä on pitkä matka tulla perästä vierelle, saati mennä ohitse, Virsu kertoo.

Maaliviivalta otetusta kuvasta näkyy, kuinka tiukka kilpailu iltasoudun miesten kirkkovenesarjassa käytiin Voiton Soutajien ja IS Söderbyn välillä.

Seitsemäs peräkkäinen voitto

Mitä meiltä olit soutusäästä?

– Liian kuuma minulle. Olisin tykännyt, että olisi ollut pikkaisen viileämpi sää ja vähän poutaista.

Olitteko varmoja voitostanne, kun joukkueen nimikin on Voiton Soutajat?

– Nimi velvoittaa voittoon, Virsu vastaa.

Voiton Soutajat täytti viime vuonna 30 vuotta. Voitto oli joukkueelle seitsemäs peräkkäinen Sulkavan Suursoutujen miesten kirkkovenesarjassa.

– Meillä Sulkavalta yhteensä on joko 13 tai 14 voittoa, Virsu sanoo.

Mukana oli myös soutajia, jotka olivat voittamassa Sulkavan Suursouduissa ensimmäistä kertaa.

– Vanhasen Hugo on ensikertalainen eikä hän ole vielä täyttänyt 18. Meillä on tulevaisuus turvattu, kun nuoriakin on mukana.

 Voiton Soutajat nautti soutusamppanjaksi kutsumaansa juomaa voittonsa kunniaksi rantauduttuaan Alinanniemeen.

Ensi vuonna 30 soutukertaa täyteen

Virsu on itse osallistunut 29. kertaa Suursoutuihin ja aikoo tulla vielä seuraavana vuotena, että saa 30 kertaa täyteen.

– Sen jälkeen en tiedä tulenko. 30 kerran jälkeen voi lopettaa.

Luuletko, että pystyt lopettamaan vai oletko koukussa lajiin?

– Aika suora kysymys, ja rehellinen vastaus on, että todennäköisesti en pysty lopettamaan, Virsu sanailee.

Voiton Soutajat aikoo juhlia tuoreinta voittoaan Luumäellä Taavetin torilla soutujen jälkeisenä tiistai-iltana. Torijuhlasta on muodostunut tapa viimeisinä vuosina.

Iltasoudun naisten kirkkovenesarjan voiton vei eri puolilta Suomea asuvista soutajista koostuva Takotar, jonka riveissä souti myös olympiamitalisti Minna Nieminen. Takotar tavoitteli sarjansa reittiennätysaikaa, mutta ei voitosta huolimatta onnistunut rikkomaan 4.18.14 ennätystä. Voittoajaksi Takottarelle rekisteröitiin 4:31:26.3.