Sauna, sisu ja Saimaa yhdistyvät Suursouduissa

Teksti ja kuvat: Jenna Olin

Saunakeskus Lempeässä käy kova puheensorina eri kielillä, kun kansainvälisille soutajille järjestetty tervetulojuhla käynnistyy.

Kansainvälisen väen tervetulleeksi toivottaa Tiittala Eventsin yrittäjä Timo Huttunen, joka myös esittelee osallistujille Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utusen.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen ja Tiittala Eventsin yrittäjä Timo Huttunen toivottivat kansainväliset soutajat ja soutujen seuraajat tervetulleiksi.

Utunen toivottaa tapahtumakävijät tervetulleeksi Sulkavalle, Etelä-Savon maakuntaan ja Saimaan alueelle.

– Saimaa on todella mahtava, autenttinen alue Suomessa. Sulkavan Suursoudut juontaa juurensa 60 vuotta taaksepäin. Järvihän on aina paikoillaan, se ei mene minnekään, joten tapahtuma on helppoa organisoida. Toki vedenpinta on alentunut, mutta järvessä on silti paljon vettä, Utunen aloittaa.

Utunen kertoo, kuinka entisaikoina ihmiset liikkuivat joko vettä tai maata pitkin.

– Ihmiset, jotka liikkuivat vettä pitkin, vakiinnuttivat kirkkoveneillä soutamisen, kun kristinusko saapui tänne. Suomihan oli viimeinen paikka, jonne protestanttinen uskonto saapui. Kirkkoveneitä rakennettiin, jotta ihmiset pääsisivät kulkemaan kirkkoon, hän taustoittaa.

– Ne olivat kuin venebusseja, Huttunen lisää.

Heini Utusen mukaan Sulkavan Suursoudut edustavat Saimaan alueen historiaa ja juuria.

– Suursoudut edustaa myös uusia tapaoja tehdä töitä, kuten tapahtumatuotantoa ja käyttäjäkokemuksen rakentamista niin suomalaisille ihmisille kuin teille kansainvälisille ystäville eri maista, hän kertoo.

Ranskan Annecysta Partalansaaren mökille saapunut perhe, johon kuuluvat Agnes, Martin ja Laurent Groene sekä Valko-koira, ovat mökkeilleet Sulkavalla 12 vuoden ajan. He osallistuvat Sulkavan Suursoutuihin katsojien roolissa, kuten aiempina kesinäkin. Perheen mukana on myös ystävä, ranskalainen Sophie de Saint-Romain.

– Olemme todella innoissamme, että saamme isännöidä tämän vuoden tapahtuman. Meillä on erilaisia veneitä, kuten perinteisiä kirkkoveneitä. Monia pieniä tapahtumia toteutuu samaan aikaan tällä alueella, Utunen lisää.

Lopuksi maakuntajohtaja määrittelee kolmella sanalla Suomen ytimen: sauna, sisu ja Saimaalla soutaminen.

– Kaikki tuovat nämä kokoavat tapahtuman yhteen. Nauttikaa ajastanne täällä ja tuokaa tänne uusia ystäviä, Utunen päättää.

Kansainväliset soutajat ja tapahtumakävijät nauttivat tervetulotilaisuuden puheista, tarjoilusta ja toistensa seurasta.