Teksti ja kuvat: Jari Kallio
Koko vuoden kestäneen kuntosaliharjoittelun jälkeen oli aika kokeilla, vieläkö kunto kestää 60 kilometrin kuningassoudun koettelemukset.
Sulkavan kunta oli saanut jälleen koottua kirkkoveneellisen verran eri ikäisiä ja kuntoisia kutsuvieraita, jotka uskalsivat ottaa haasteen vastaan pitkälle soutumatkalle.
Soutua edeltävänä päivänä hankin viisi litraa urheilujuomaa ja vettä sekä urheilugeelejä, buranaa ja karkkia. Pari viikkoa aiemmin olin saanut kuukauden ajan vaivanneen selän iskias-vaivan kuriin pitkällä burana-kuurilla, mutta vielä oli pelkona, että kivut palautuvat.
Iskiasta lukuun ottamatta koko vuoden kestänyt valmistautuminen oli sujunut ilman vaivoja. Iskias-kivuista huolimatta olin pystynyt käymään koko ajan Savonlinnan Kristalli Sportin ryhmätunneilla hyroxissa, tanssimassa ja rankoilla step-tunneilla, mikä antoi uskoa siihen, että selviän myös kunnialla kuningassoudusta.
Soutuaamuna kävin vielä hakemassa kuntosalin juoma-automaatista puoli litraa urheilujuomaa, minkä Suursoutujen kuuluttajana toiminut kuntosalin omistaja käänsi viekkaasti lähdön hetkellä kaikelle kansalle, että Jari Kallio kävi vielä ennen soutuja ahkerana kuntosalilla aamulla ennen kello kuutta.
Äyskäriin turvauduttiin ennen lähtöä
Saunakeskus Lempeä oli ensimmäistä kertaa kokoontumispaikkana kunnan kirkkoveneen joukkueelle. Maukkaan aamiaisen jälkeen siirryttiin bussiin, joka vei soutajat Hakovirran lähtöalueelle, jossa oli perjantain tapaan suuren urheilujuhlan tuntua, kun väkeä kuhisi joka puolella ja tunnelma oli jännittyneen odottava.
Pitkällä laiturilla sai olla tarkkana, ettei putoa veteen, sillä soutajia ja kannustajia kulki siinä koko ajan edestakaisin.
Joku vielä niittasi Norjan ja Suomen lipun yhdistelmän kirkkoveneeseen, millä soutuorganisaatio kannusti Norjaa jalkapallon MM-kisoissa ja haastoi samalla norjalaiset ensi vuonna soutamaan. Norjalaiset kannustivat joukkuettaan MM-kisojen katsomossa äänekkäillä soutuliikkeillä.
Pientä huolta aiheutti kunnan veneessä veden äyskäröinti ennen lähtöä. Oliko veneessä vuotava reikä?
Soudun SM-mitalisti soutukaverina
Kaikki asettuivat paikoilleen ja pääsin soutujen SM-mitaleita nuorena kahmineen Rautaseiska-yrityksen toimitusjohtajan Simo Toropaisen viereen. Hän oli souduissa mukana jo 13. kertaa, kun itse olin mukana vasta neljättä kertaa.
Kun laiturista irrottiin, niin Sulkavan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli sai opastaa mukana olijoita soutamaan ja huopaamaan, mikä ei mennyt ihan putkeen, mutta pahemmilta törmäyksiltä muihin veneisiin sentään vältyttiin.
Alkuverryttelyt jäivät kaikilta väliin eikä kuulemma valmistautuminen soutuihinkaan ollut kaikilla kovin hyvin sujunut, mutta rohkeasti lähestyimme lipuen kohti lähtöviivaa.
Kunnanjohtaja Sakari Varalan kannustukset raikuivat ylhäältä laiturilta kovaan ääneen yleisömeren keskeltä. Lähtöpaikka oli eturivissä, joten haulikon kajahtaessa säntäsimme täyteen vauhtiin.
Airot eivät kolahdelleet toisiinsa, joten saimme hyvän lähdön. Muutama vene oli edellä, mutta olimme suunnilleen viiden joukossa. Ralli ohjasi venettä tottuneesti ruuhkan keskellä, kun me muut vain keskityimme seuraamaan punaisten tahtiairojen liikettä, jotta pysyimme oikeassa tahdissa.
Kärkisijoilla pitkän aikaa
Huomasin heti, että Toropaisen aironvedot olivat kaksi kertaa pidempiä kuin itsellä, mutta hyvin pääsin silti soutamaan, vaikka kyynärpäät kolkkasivat yhteen. Mukava oli huomata, että kunnan kirkkoveneen vauhti oli muiden kärkipään joukkueiden veroinen.
Pysyimme pitkään neljäntenä ja mukava oli nähdä, kuinka monta kirkkovenettä jäi kauas taakse. Kilpailuvietti heräsi kaikilla, sillä nyt ei oltu elämysreitillä vaan ajanotto kävi koko ajan. Ohituksia tapahtui puoleen ja toiseen, mikä piti soutuvirettä hyvin yllä.
Parinkymmenen kilometrin soudun jälkeen olimme yhä neljännen sijan paikkeilla, mutta sitten perämies ohjasi meitä aavalle ulapalle, kun muut kärkiveneet viilettivät kaukana rannan tuntumassa peräkkäin. Perämies ohjasi meidät ihan oikealle puolelle punaisia varoituspoijuja, mutta turhan kauas niistä.
Muut kärkiveneet ottivat suuren riskin ja menivät menojaan poijujen väärältä puolelta karikkojen keskellä, kun vesi oli matalalla, mutta selvisivät ehjin nahoin eteenpäin oikaisusta huolimatta.
Pysähdys kismitti kilpailumieltä
Pian noin kolmenkymmenen kilometrin matkan jälkeen päästiin Kietävälän lossin paikkeille, missä perämies ohjasi veneen rantaan, jotta päästiin pikaiselle puskapissalle. Aikaa kului rantautumiseen kaikkiaan noin vartin verran, jolloin monta kirkkovenettä pääsi meidän edelle, mikä kismitti kilpailumieltä.
Tauon jälkeen soutu oli tuskaista ja tuntui, että pääsenkö lainkaan hengissä maaliin asti, kun ollaan vasta puolessa välissä. Kärkipään veneet eivät pysähtyneet, joten ne saivat roiman etumatkan. Mukavaa olisi yrittää kerätä seuraavana vuonna kokoon kunnan veneeseen sellainen kilpaporukka, joka sitoutuisi matkaan ilman pysähdystä.
Saimme yhden veneen pian kiinni ja ohitettua, ja jonkin ajan kuluttua näimme kaksi venettä rannassa samoilla tarpeilla. Toinen veneistä lähti juuri rannasta ja ohitti meidät pian eli vähän oli meidän vauhti myös hyytynyt.
Pysähdykseen asti kaikki oli itsellä sujunut hyvin etenkin, kun aurinko oli lähes koko ajan pilvessä helteestä huolimatta. Hikipanta päässä esti hien valumisen silmille.
Penkkini oli pysähdyksen aikana irronnut kiskoilta, mutta kohtuullisesti saimme sen takaisin. Penkki ei kuitenkaan liikkunut entiseen tapaan, joten säärilihakset hapoilla jouduin kiskomaan itseäni aina eteenpäin. Helpompaa olisi ollut jatkaa samalla tahdilla ilman pysähdystä.
Hurja nitinä vain kuului, kun pyörät eivät liikkuneet kunnolla urissa. Onneksi yhdellä konkarilla oli öljypullo mukana, joten juomatauon aikana laitoimme sitä aina pyörän uriin. Pitää ensi kerralla varat oma öljypullo mukaan.
Juomaa hupeni vain litran verran
Valtava määrä oli itsellä juomia mukana, mutta niitä hupeni vain reilun litran verran eikä nestehukasta ollut tietoakaan. Ehkä lujempaa soutavat kuluttavat enemmän nestettä.
Vieruskaveri Toropainen huhki koko matkan täysillä, kun itse jouduin säännöstelemään soutuani jaksaakseni maaliin asti. Hänen keskisykkeensä oli rannekellon mukaan yli 160. Itselläni sama lukema on maksimisyke ja keskisyke oli kuuden tunnin ajan varmaan 140 paikkeilla.
Toropainen kannattaa kutsua ensi vuonnakin kunnan kirkkoveneeseen, niin saadaan se kunnon vauhtiin. Välillä hän vitsaili, onko tämä purjevene eikä soutuvene, kun avarat melat olivat etummaisissa riveissä ylhäällä turhan pitkään.
Tahtiairoissa antoi Henrico Halme voimakkaan kaverinsa kanssa hyvää kannustusta soutajille, kun hän aina sopivin väliajoin kannusti joukkueen vetoo-huudoillaan nopeampaan ja voimakkaampaan soutuun, millä saatiin aina vierellä ollut kirkkovene ohitettua.
Kun 17 kilometriä oli maaliin, se tuntui lyhyeltä matkalta, mutta sitten ajatteli, että se vie yli tunnin, jolloin se ei enää ollutkaan niin lyhyt. Mukavasti matka taittui kuitenkin tasaisen souturytmin viedessä mieltä mukaviin ajatuksiin, kun elämä hymyilee.
Huikea fiilis onnistumisesta
Loppukiri otettiin Halmeen huutaessa vetoo-sanoja sata metriä ennen maalia suuren yleisön hurratessa rannalla. Soutuaika oli hyvä 5 tuntia 50 minuuttia ja 51 sekuntia.
Ensimmäisellä kerralla kunnan veneessä vuonna 2023 aika oli 5:49:23, jolla sijoitus oli hienosti kolmas. Sama sijoitus olisi ollut sekasarjassa myös nyt, mutta meidät oli virheellisesti sijoitettu miesten sarjaan.
Huikea fiilis oli rannassa, kun olin varovasti saanut kammettua itseni veneestä. Mihinkään ei sattunut, mutta päässä vähän huippasi. Jälleen olin todistanut itselleni, että fyysinen kunto on hyvällä mallilla, mikä tuo roppakaupalla myös hyvää henkistä vireyttä.
Nyt alkaa taas kuntoilu kolme neljä kertaa viikossa, jotta pääsen myös ensi vuonna mukaan soutamaan. Kaikki kynnelle kykenevät vain mukaan ottamaan ensi vuoden soutuhaaste vastaan!
